Kestävä kehitys

 

Kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos -logo

Tulevaisuus muuttuu tämän päivän teoilla.

Kestävän tulevaisuuden tekijä -strategiamme mukaisesti haluamme teoillamme rakentaa niin ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti kestävää tulevaisuutta. Oman toimintamme lisäksi edistämme ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuutta myös laajemmin työelämässä ja yhteiskunnassa.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus näkyvät johtamisessa, arjessa, opetuksessa ja työelämäpalveluissa. Tutustu Reilu SAKKY -vastuullisuusohjelmaamme 2024-2027.

Olemme saaneet OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatin tunnustuksena pitkäjänteisestä kestävän kehityksen työstä sekä Savon ammattiopistolle että Varkauden lukiolle. 

Vastuullisuus arjen teoissa

Vastuullinen ajattelu ja kestävän kehityksen mukainen toiminta ovat osa jokapäiväistä toimintaamme.

Kampuskohtaiset kestävän kehityksen vastaavat edistävät oman toimipaikkansa vastuullista arkea. Koulutusaloillemme on nimetty vastuullisuusasiantuntijoita, jotka ennakoivat muun muassa alalla tapahtuvia muutoksia ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Asiantuntijat tukevat opettajia vastuullisuusasioissa.

Esimerkkejä kestävistä teoistamme:

  • Uudet kampusrakennuksemme on rakennettu Joutsenmerkin-ehtoja noudattaen. Iisalmen kampuksemme on Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty koulurakennus.
  • Toteutamme vastuullisia hankintoja ja teimme Ympäristömerkkisitoumuksen keväällä 2023 ensimmäisenä julkisena toimijana kansalliselle Sitoumus2050-sivustolle.
  • Olemme laskeneet hiilijalanjälkeämme jo vuodesta 2019 asti.
  • Suosimme hankinnoissa ympäristöystävällisiä valintoja: esimerkiksi Savilahden kampuksen kalusteissa käytettävä puutavara on kasvatettu kestävästi hoidetussa metsässä.
  • Ravintolapalvelumme on Portaat Luomuun -ohjelman 4. portaalla ja mukana Luomutetaan ruokapalvelut -hankkeessa. Luomutuotteiden osuus on 6 % kaikista elintarvikehankinnoista.

 

Teemme vuosittain ympäristöraportti ja -tilinpäätöksen, jossa kerromme toiminnastamme. Tutustu vuoden 2023 raporttiin (pdf). 

Vastuullisuusosaaminen opetuksessa

Vastuullisuusosaaminen on kilpailuvaltti työmarkkinoilla. Tehtävämme on kouluttaa työelämään ammattilaisia, jotka osaavat toimia vastuullisesti. Opetuksessa annamme myös eväitä oman työpaikan tai toimialan käytäntöjen kehittämiseen. 

Vastuullisuus näkyy koulutusalojen teoissa ja valinnoissa. Koulutusalamme ovat antaneet omien alojensa vastuullisuuden osaamislupauksia. Tutustu keinoihin, joilla alat toteuttavat kestävän tulevaisuuden visiota: 

auto | elintarvike | hius ja kauneushyvinvointi |kone- ja tuotantotekniikka | laboratorio | lentokoneasennusliiketalous | logistiikka | luonto ja ympäristö | luontomatkailu | lääkeala | maatalous | matkailu | media | metsä | pintakäsittely | prosessi | puhtaus | puutarha | rakennus | ravintola ja catering| sähkö ja automaatio | taideteollisuus  | tieto- ja tietoliikennetekniikka | turvallisuusVarkauden lukio (pdf-tiedostoja)

Metsä auringonpaisteessa

Palkitsemme

Palkitsemme vuosittain opiskelijoita aktiivisesta kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. 

Vuoden 2023 ympäristöstipendin sai elintarvikealan opiskelija Mine Kandak. Hän suoritti kaikki valinnaiset kestävän kehityksen yto-kurssit, joita oli tarjolla huolimatta siitä, että suomen kieli ei ole hänen äidinkielensä. Hän teki työpaikan kestävän kehityksen toimista yhteenvedon ja sai Kestävän kehityksen suunnitteluopinnoista parhaan arvosanan. Opiskelija on todella innostunut kestävän kehityksen aiheesta.

Työelämän tukena

Olemme aktiivinen kestävän työelämän kehittäjä niin omassa kuin muiden pohjoissavolaisten yritysten ja organisaatioiden toiminnassa. Haluamme edistää kestävää kehitystä ja työelämän vastuullisuutta myös jatkossa: tarjoamme asiantuntija- ja kehittämispalveluja yrityksille ja muille toimijoille. Tutustu palvelutarjontaamme!

Palveluitamme ovat muun muassa

  • vastuullisuustyön sparraus
  • tuki ja ohjaus vastuullisuustavoitteiden ja strategioiden jalkauttamiseen
  • Portaat Luomuun -ohjelma eli luomun käytön neuvonta ja edistäminen ammattikeittiöissä
  • EkoCentria-asiantuntijapalvelut lähi- ja luomuruoan käytön ja hankintaosaamisen edistämiseen ammattikeittiöissä

  • hankintojen vastuullisuuden kehittäminen

  • täydennyskoulutukset ja muu osaamisen kehittäminen
  • selvitykset ja kartoitukset

 

Savon ammattiopisto on ollut aktiivinen toimija monen yrityksen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden polulla. Tutustu Kestävää kehitystä Pohjois-Savon yrityksissä -hankkeen raporttiin. Raportissa esittelemme yritystarinoiden kautta, millaisia toimia olemme yhteistyössä työelämän kanssa tehneet. 

Räätälöimme palvelut asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Työelämää palvelee Sakky Yrityspalvelut (044 785 3700 | yrityspalvelut@sakky.fi).

Vastuullisia hankintoja

Teemme vastuullisia ja kestävää kehitystä tukevia hankintoja. Olemme määritelleet merkittävimmille tavara- ja palveluostoillemme tuoteryhmäkohtaiset vastuullisuuskriteerit. Tällä hetkellä kriteerit on määritelty puhdistuspalveluille, koneille ja laitteille, ulkoalueiden hoitopalveluille sekä markkinoinnin ja hankkeiden hankinnoille.

Huomioimme asettamamme kriteerit tarjouspyyntöjä tehdessä. Hankintapäätöksissä vaikuttaa tuotteen tai palvelun koko elinkaaren kustannukset, ei vain hankintahinta.

Kansallisen ja EU:n kynnysarvon ylittäviin hankintoihin otamme ohjeistuksemme mukaisesti mukaan vastuullisuuskriteerit soveltuvin osin. Käymme avointa markkinavuoropuhelua, jonka avulla saamme arvokasta tietoa tarjouspyyntöjen laadintaan (mm. laadullisten kriteerien kuvaaminen).

Lisätietoja

Placeholder image for contact
Salo Anu
projektipäällikkö
strategian tuki
hanketoiminta
Kestävä kehitys ja ympäristövastuu
vastuullisuus ja kestävä kehitys/Taitaja2024
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio