Miten aloitat opinnot? Tässä kerromme sinulle opiskelun aloittamisesta. Vaikka opiskelun aloittaminen voi tuntua jännittävältä, sinun ei tarvitse huolestua. Asiat kyllä järjestyvät, kunhan sinä tulet koululle. Starttipäivien eli opintojen aloittamispäivien aikana sinä tutustut koulurakennukseen, toisiin uusiin opiskelijoihin, opettajiin, muuhun henkilökuntaan ja oman tutkinnon sisältöön. Starttipäivien aikana sinä opit ja teet kaikkea muutakin, josta sinulle on hyötyä opiskelun aikana. Opiskelijan pitää osallistua Starttipäiviin, jotta hän ei menetä opiskelupaikkaansa. Opintojen alussa sinä suunnittelet yhdessä tutoropettajasi kanssa HOKS:n eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman. HOKS on sinun oma opiskelusuunnitelmasi, johon te kirjoitatte kaikki tärkeät, sinun opiskeluasi koskevat asiat. Kysy rohkeasti, jos joku asia jää sinulle epäselväksi. Aloitus Tässä on vinkkejä ja ohjeita ensimmäiseen päivään. Jos haluat käydä koululla jo ennen ensimmäistä koulupäivää tai sinusta tuntuu vaikealta tulla paikalle, soita tai lähetä viesti tutoropettajallesi tai opinto-ohjaajallesi. Tiedot löytyvät Wilmasta. Tule ajoissa paikalle. Jos et pääse tulemaan ollenkaan, ilmoita asiasta tutoropettajallesi tai opinto-ohjaajallesi. Jos et ilmoita mitään, voit menettää opiskelupaikkasi. Jos et löydä oikeaa kokoontumispaikkaa, kysy neuvoa kampuksen vahtimestarilta tai esimerkiksi opiskelupalvelupisteestä. Tule paikalle, vaikka olisitkin jo myöhässä. Ota mukaan alkuperäiset todistuksesi ja valintakirjeessä saamasi tunnukset oppilaitoksen verkkoon, Wilmaan ja Moodleen. Starttipäivät Uusien opiskelijoiden starttipäivissä me esittelemme sinulle: kampuksen: tutustumiskierros koulurakennuksen tärkeisiin tiloihin. ihmisiä: tutoropettaja, opinto-ohjaaja, oman tutkintosi opettajat, terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, opiskelijapalvelupisteen työtekijät, vahtimestari... oman tutkintosi sisällöt, opiskelijan edut ja velvollisuudet, rahoitusmahdollisuudet ja ruokailuasiat tietokoneen käytön ja harjoittelemme sen ohjelmistoja. Uudet opiskelijat tekevät alussa lähtötasotestit. Testien avulla selvitämme, tarvitseeko opiskelija apua kielten opiskelussa tai matematiikassa.