Oikeudenmukaisuus koskee kaikkia

31.3.2021
Kuvassa on laboratorioalan opiskelija Marika.

Marika Kütt muutti Virosta Suomeen seitsemäntoista vuotta sitten. Heikosta suomen kielen taidosta huolimatta hän sai töitä maatalouslomittajana ja työ vei eläinrakkaan naisen monenlaisille maatiloille Pohjois-Savossa.

– Olen tavallaan työpakolainen. Kotipaikkakunnalla ei ollut töitä enkä halunnut muuttaa niin isoon kaupunkiin kuin Tallinna, joten tulin mieluummin tänne, kun töitä löytyi.

Työn ohella Marika suoritti eläintenkouluttajan ammattitutkinnon, näyttöeläiminään nauta ja alpakka. Ammattitaidon lisääntymisen lisäksi opiskelun kautta löytyi ystäviä, joiden kanssa jakaa päivittäisiä asioita.

Lomittajan työn ohella Marika keräsi dataa erilaisiin eläimiä koskeviin tutkimuksiin, liittyen esimerkiksi rehuun tai poikimiseen. Eläimen kokonaisuutena huomioiva työote on ollut Marikalle itsestään selvä koko työuran ajan.

– Eläintenkouluttajaksi opiskellessa opin toimimaan lehmien kanssa vähän samalla tavalla kuin lasten kanssa tehdään. Ensin tutustutaan, sitten pistetään rauhallisesti, laitetaan lääkkeet ja palkaksi lehmä saa rehuja. Tarkoitus on, että eläimille jää hyvä kokemus, hyvä tunne tapahtumasta.

Marika kertoo, että pyrki lomittajana puhumaan eläinten puolesta.

– Eläimet eivät osaa itse puhua, mutta minä osaan ja uskallan sanoa asioita ääneen. Kaikista tärkeintä minulle on ollut eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Eläin tuntee kipua ja eläimellä on tunteita. Eläin myös muistaa. Monesti ajatellaan, että kanat ja siat ovat tyhmiä, mutta ne ovat tosi fiksuja!

Vuosien kokemus eläinten kanssa toimimisessa, on vaikuttanut Marikan ajatteluun. Hän kertoo kunnioittavansa kaikkea elävää ja huomanneensa, että yhtäläisyyksiä eläinten ja ihmisten välillä on enemmän kuin eroja.

– Ihminen ja nauta ovat hyvin samankaltaisia. Niin naudat kuin ihmisetkin haluavat olla laumassa. Vasikat haluavat valoa, leikkiä ja syödä, ihan kuin lapset. Laumasta löytyy erilaisia tyyppejä, joku on hiljainen ja joku on päällikkö. Yhtäläisyyksiä on helppo huomata, kun mietitään koululuokkaa, on kova äänisiä, vetäytyviä ja hiljaisia, hyvä luonteisia ja huonoluonteisia. Myös naudoilla on lempikaverit ja omat paikat, joihin halutaan mieluiten mennä.

Eläinten hoidossa keskeisiä tekijöitä Marikan mukaan ovat eläinten seuranta, kunnioitus ja suunnittelu. Arki on kuitenkin usein kiireinen ja voi johtaa hermostumiseen ensin ihmisten sitten eläinten taholta.

– Suunnittelu eläinten kanssa on ensimmäinen asia! Ihmiset haluavat hoitaa asiat tosi nopeasti, mutta ilman suunnittelua ne menevät usein pieleen ja kestävät kymmenen kertaa kauemmin. Eläimelle täytyy antaa aikaa ja varsinkin aran eläimen täytyy antaa toimia omassa tahdissa. Minkään eläimen kanssa ei tarvitse toimia voimalla, sen sijaan suunnittelua tarvitaan paljon. 95 prosenttisesti ongelmatapauksissa vika on ihmisessä eli kiireessä, stressissä ja epäkunnioittavassa käytöksessä.

Kotona Marikalla on kaksi koiraa. Toinen niistä veti hänet ylös sohvalta hänen sairastaessaan masennusta. Pitkään lenkille lähtö oli pakollinen suoritus ja Marika kertoo lähteneensä ulos vasta viime tipassa myöhään illalla. Noin puolen vuoden kuluttua tilanne oli kuitenkin muuttunut ja hän havaitsi haluavansa ulos.  Marika sanoo, ettei voisi kuvitella elämää, johon ei kuuluisi eläimiä.

Viime syksynä hän aloitti opiskelemaan laborantiksi Savon ammattiopistossa.

Laboratorio ala on minulle uusi haaste, jotain mitä en ole tehnyt koskaan ennen! Voin kuitenkin aina palata entiseen työhöni, enkä lähtenyt opiskelemaan minkään pakon edessä. Eläinten kouluttamisessa olen oppinut rauhallisuutta ja samaa tarvitaan laboratoriossa. Kärsivällisyys on tässäkin hommassa tosi tärkeää, Marika kertoo äänessään innostusta uuden opiskelusta.

 

Marikan tarina on osa Ammattiosaajat maailmalta- juttusarjaa, jossa kerrotaan tarinoita Savon ammattiopiston opiskelijoiden taidoista, harrastuksista ja matkasta ammattiin. Juttusarjassa kurkataan erilaisiin aloihin ja tutustutaan mielenkiintoisiin ihmisiin Savon ammattiopiston arjessa. Maahanmuuttajaohjaajana Savon ammattiopistossa työskentelevä Heli Suutari tuo teksteillään valokeilaan erilaisia onnistumisia. 

Tutustu myös Tomin tarinaan Älä tuomitse ennen kuin tutustut | Savon ammattiopisto (sakky.fi)

 

Kirjoittaja Heli Suutari
Amos – Ammattiosaajat maailmalta, moninaistuva työelämä // 2020-2022 

 

 

 

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Suutari Heli
maahanmuuttajaohjaaja
maahanmuuttajakoulutus
PL 87 (Presidentinkatu 1)
70101 Kuopio

Tuoreimmat