Oppisopimus käy kaikille 15 vuotta täyttäneille, ja se sopii moneen elämäntilanteeseen:
- Ensimmäiseen ammattiin opiskeleville tai työttömille työnhakijoille.
- Työelämässä jo oleville, jotka haluavat kehittää osaamistaan tai suorittaa esimerkiksi ammatti- tai erikoisammattitutkinnon.
- Työnantajille, jotka haluavat kehittää henkilöstönsä osaamista ja varmistaa työvoiman osaamisen vastaavan yrityksen tarpeita. Tutustu tarkemmin Oppisopimus yrityksille – Sakky.
- Yrittäjille oman osaamisen vahvistamiseen.
Oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on voimassa oleva työsuhde koko koulutuksen ajan. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelija on työntekijän roolissa ja saa palkkaa työskentelystään.
Työsuhde voi olla joko erityisesti oppisopimusta varten solmittu uusi sopimus tai jo aiemmin alkanut työsuhde.
- töitä vähintään 25 tuntia viikossa
- työtehtävien vastattava suoritettavan tutkinnon sisältöä ja vaatimuksia
Myös kesätöiden yhteydessä on mahdollista hyödyntää oppisopimusta, kunhan työsuhteen ehdot ja koulutuksen vaatimukset täyttyvät.
Oppisopimus on kolmiosainen sopimus, jonka osapuolina ovat opiskelijan lisäksi työnantaja ja koulu. Yhteistyö välillä varmistaa, että oppiminen työpaikalla ja koulussa tukee opiskelijan ammatillista kehittymistä ja tutkinnon suorittamista.

Oppisopimus yrittäjälle ja yrityksille
Oppisopimuskoulutus on myös yrittäjälle joustava tapa kehittää omaa osaamistaan. Opinnoissa yrittäjän tukena toimii mentori, joka voi olla toinen yrittäjä tai henkilö, jonka ammattitaito ja kokemus sopivat ohjaustehtävään. Jos sopivaa mentoria ei löydy omasta verkostosta, ohjaajaa voi etsiä Mentoripankista.
Yrittäjä voi myös tarjota työpaikan opiskelijalle, joka suorittaa tutkintoaan oppisopimuksella.
Kysy oppisopimuksesta Sakky Yrityspalvelulta
Koulutuksen suunnittelussa ja opintojen etenemisessä kysymyksiin vastaavat alakohtaiset työelämäkoordinaattorit. Jos ei ole varmuutta siitä, mihin alaan tutkinto kuuluu, apua voi pyytää miltä tahansa koordinaattorilta.
Oletko jo oppisopimusopiskelija?
Oppisopimusopiskelijan asioihin liittyvissä kysymyksissä suositellaan ottamaan ensisijaisesti yhteyttä koulutus- tai taloussihteeriin. Tämä koskee esimerkiksi käyttäjätunnuksiin ja kirjautumiseen liittyviä ongelmia, tietojen päivityksiä sekä opintososiaalisiin etuihin liittyviä asioita.
- muun muassa laskut ja opintososiaaliset etuudet sekä koulutuskorvausmaksut