Yhdessä kehitetty – työelämää varten
Osaamispassit ovat saaneet innostuneen vastaanoton työelämän edustajilta. Työpaikkojen edustajat ovat olleet tekemässä niitä yhdessä Savon ammattiopiston, Riverian ja Ylä-Savon ammattiopiston opettajien kanssa tekemässä. Osaamispassien sisältöjä ja arviointikriteerejä kehitetään tiiviissä yhteistyössä ja työnantajien mukanaolo passien teossa vahvistaa sitä, että passien sisältö vastaa aidosti työelämän tarpeita. Työnantajien työhön kohdistuvat vaatimukset myös varmistavat, että passiin sisältyvät osaamiset ovat merkityksellisiä ja tunnistettavissa myös rekrytointitilanteissa. Yhteistyön ansiosta passit eivät jää pelkäksi paperiksi – ne rakentuvat todellisten tarpeiden ja tilanteiden pohjalta.
Savon ammattiopiston elintarvikealan opettaja Marko Paulus odottaa innokkaana, että hän pääsee tulevan syksyn aikana testaamaan osaamispassia opiskelijaryhmän kanssa. Alalle on valmistumassa paljon maahanmuuttajataustaisia osaajia. Paulus uskoo itsekin oppivansa lisää, kuinka opiskelijan osaamista on mahdollista tunnistaa ja sanoittaa sekä tukea työllistymisessä. Tietysti hän myös seuraa jatkossa, kuinka leipuri-kondiittorialan osaamispassia käyttäneet opiskelijat löytävät työpaikan oman alansa yrityksistä tai ainakin Itä-Suomesta.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen Koulutusyksiköstä erityisasiantuntija Zeynep Niiranen on ollut mukana kehittämässä hoiva-avustajien ja lähihoitajien osaamispasseja.
– On hienoa, että osaamispassi kattaa sekä muodollisen koulutuksen että ei-formaalin oppimisen. Me työnantajana saamme näin paremman käsityksen hakijan käytännön taidoista ja voimme toteuttaa rekrytointia entistä inklusiivisemmin, Niiranen kertoo.
Hänen mukaansa osaamispassi helpottaa myös yhteisen kielen löytymistä työnantajien ja kansainvälisten opiskelijoiden välillä.
– Osaamispassin suurin arvo on sen kyvyssä rakentaa silta opiskelijan ja työelämän välille. Työnantaja näkee yhdellä silmäyksellä, mitä opiskelija osaa ja missä hän vielä tarvitsee tukea. Tämä helpottaa sopivan henkilön löytämistä kuhunkin työtehtävään ja antaa koulutuksen näkökulmasta suuntaa myös työllistymisen jälkeisen tuen järjestämiselle, Niiranen jatkaa.
Mitä osaamispassit ovat ja miten ne toimivat?
Osaamispassit ovat opintoalakohtaisia täytettäviä lomakkeita, joista kehitetään myöhemmin palautteiden perusteella sähköiset versiot. Ensimmäiseksi osaamispasseja testattiin puhtauspalvelualalla ja kevään aikana testissä on ollut hoiva-avustajien osaamispassi. Passin käyttöä laajennetaan nyt useisiin työtehtäviin, kuten koneistajille, levyseppähitsaajille, koneasentajille, leipuri-kondiittoreille, kokeille, lähihoitajille ja elintarvikevalmistajille. Lisäksi on laadittu luonnoksia korkeakouluopiskelijoiden asiantuntijatehtäviin ja kemian alalle.
Osaamispassi kokoaa yhteen kaiken oleellisen työnhaun tueksi ja tukee työnhakijaa itsensä ja osaamisensa sanoittamisessa – tärkeä tuki erityisesti niille, joilla kielitaito voi vielä rajoittaa perinteisten hakemusten laatimista. Osaamispassi kuvailee opiskelijan taitotasoa paremmin kuin todistuksessa oleva numero. Se voidaan liittää työhakemuksen mukaan, esitellä työhaastattelussa tai käyttää jopa CV:n ja työhakemuksen sijasta. Passi konkretisoi osaamisen ja tuo näkyväksi myös ne taidot, joita on vaikea kuvata sanallisesti.
Valmistumisen lähestyessä opiskelija arvioi osaamispassissa omaa työelämä- ja ammattitaitoaan. Ammatinopettaja varmentaa arvion omalla allekirjoituksellaan. Kaikilla aloilla työelämätaidot korostuvat, joten osaamispassissa arvioidaan esimerkiksi omatoimisuutta, työaikojen noudattamista ja tiimityöskentelyä. Osalla aloista korostuu tiettyjen koneiden ja laitteiden käytön osaaminen, osalla puolestaan ihmisten kanssa tehtävä vuorovaikutus, joten alakohtaiset passit ovat toistaan poikkeavia.
Osaamispassista käy ilmi:
- hakijan koulutus ja työhistoria
- työelämässä oppimisen paikat ja aiemmat opinnot
- itsearviointi työelämä- ja ammatillisista taidoista
- suomen kielen taidon eri osa-alueet
- työnhakijan oma motivaatiokirje, jossa hän kuvaa vahvuuksiaan ja työtoiveitaan
- kuka opettaja on varmentanut osaamisen allekirjoituksellaan
Kyseessä ei siis ole pelkkä ansioluettelo, vaan kokonaisvaltainen osaamisen osoitus.
Ymmärrettävä ja kannustava
Merkittävää on se, että passi on selkeä, helposti täytettävä ja tehty selkeällä suomella. Kysymysten muotoilu tukee opiskelijaa arvioimaan itseään realistisesti mutta kannustavasti. Esimerkiksi osaamisen kohdalla vaihtoehdot ”osaan”, ”tarvitsen joskus apua” ja ”tarvitsen vielä paljon apua” rohkaisevat tunnistamaan omaa osaamisen tasoa ilman pelkoa väärästä vastauksesta. Myös kielitaitoa arvioidaan monipuolisesti: ei vain kirjallisesti, vaan myös käytännön työtilanteisiin liittyen – esimerkiksi puhelimessa puhuminen, asiakastilanteet ja raportointi. Passia täyttäessään opiskelija saa myös konkreettisen välineen itsetuntemukseen ja omien vahvuuksien sanoittamiseen.
