Johtamisen juhlaseminaari 2022

Nainen pitelee lyhtyä ja katsoo pimeälle taivaalle.

Johtamisseminaari täyttää 20 vuotta vuonna 2022. 

Juhlaseminaari järjestetään tiistaina 5. huhtikuuta klo 8.00 - 15.30 Kuopion Musiikkikeskuksessa

Juhlavuoden tapahtuman teemana on arvot johtamisessaArvojen mukaisen toiminnan esikuvana oleminen ja oman esimerkin mukainen käyttäytyminen johdattelevat myös työyhteisöjä kohti arvopohjaista arkea.

Seminaaripäivä rakentuu asiantuntijoiden puheenvuoroista, keskusteluista, verkostoitumisesta, uusista oivalluksista ja rennosta yhdessäolosta.

Seminaarimme tavoitteena on aina ollut luoda ilmapiiri, jossa alueemme toimijat voivat tutustua toisiinsa matalalla kynnyksellä, keskustella ja luoda pohjaa tulevaisuuden yhteistyölle.

Asiantuntijapuhujamme

Alf Rehnin kuva.

Alf Rehn

Alf Rehn on innovaation, designin ja johtamisen professori University of Southern Denmarkissa. Tämän lisäksi hän on kansainvälisesti arvostettu ajattelija ja strateginen neuvonantaja. Rehn on kirjoittanut useita menestyneitä kirjoja ja pitänyt noin 1000 keynote-puheenvuoroa kaikkialla maailmassa – mukaan lukien Pohjois-Koreassa.

Riikka Wulffin kuva.

Riikka Wulff

Kuopiosta kotoisin olevan Riikka Wulff on sisustusmyymäläketju Pentikin toimitusjohtaja. Ennen johtajan pestiä Pentikillä Wulff teki pitkän uran Alma Mediassa.

Hän kuuluu perheyritys Lignell & Piispasen, Oy Gust Raninin hallitukseen. 

Punatukkainen nainen katsoo hymyillen kameraan.

Eeva Mertanen

Eeva Mertanen on Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja, Kuopion gastronomisen alueen lähettiläs, Savon nainen 2021 ja Vuoden nuori johtaja kunniamaininnan saanut innokas halailija. Henkilökunnan luoma arvopohja, vastuullisesti, yhdessä, sydämellä, ohjaa Eevan ja Ravintolamestareiden päivittäistä tekemistä. Tämä paljasjalkainen savolainen, jolla virtaa suonissa myös karjalaista verta, liputtaa ylpeästi itä-suomalaisen yhteistyön puolesta.

Mirjam Kalland istuu ja kuvassa on hänen yläosansa. Vaalea nuorehko nainen, jolla on kauluspaita ja turkoosi villatakki.

Mirjam Kalland

Mirjam Kalland on Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja, Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen professori, kasvatustieteen tohtori ja lastenpsykoterapeutti. 

Aiemmin Kalland on ollut MLL:n pääsihteeri, toiminut ruotsinkielisen Sosiaalialan osaamiskeskuksen (FS Kompetenscentret) johtajana sekä työskennellyt Pelastakaa lapset ry:ssä ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiössä.

Pirjo Kuuselan ylävartalokuva: tummahiuksinen aikuinen nainen, jolla on musta jakku.

Pirjo Kuusela

Pirjo Kuusela on Nordea Pankin Yhteiskuntavastuujohtaja, KTM Jyväskylän yliopisto – pääaineena johtaminen ja Opettajakorkeakoulusta valmistunut opettaja AMo sekä Vuoden Coach Suomessa 2011.

Kuusela johtaa Nordean yhteiskuntavastuustrategiaa, jonka ytimessä on Talousosaamisen ja yrittäjyyden edistäminen yhteiskunnassa.

”Älä mene rikki”- rahasta vastuullisuushanke on palkittu vuoden 2020 parhaana Sponsorointitekona ja Vuoden 2020 yleisöäänestys voittaja Suomessa.

Kai Kaasalainen, keski-ikäinen mies.

Kai Kaasalainen | iltagaala

Iltagaalan juhlapuhuja on Kai Kaasalainen. Hän toimii Tamro Oyj:n toimitusjohtajana. Tamro toimii 27 maassa ja liikevaihto oli 2020 1,5 mrd€. Kaasalaisella on pitkä kokemus yritysjohdon tehtävistä ja hallitustyöskentelystä it- ja terveysalalta.

 

 

Tukea nuorille – ilmoittaudu mukaan

Jokaisesta seminaariin myydystä lipusta lahjoitamme
10 € Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Järvi-Suomen piirille. 

Tuotoilla MLL järjestää nuorille toimintaa, jolla tuetaan itsenäistyvän nuoren elämänhallintataitojen vahvistamista ruoanlaitosta rahankäyttöön. Autetaan yhdessä!

Sinisessä pallossa teksti MLL ja vieressä Mannerheimin lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri -teksti sinisellä.

Ilmoittautuminen on päättynyt 22.3. 

  • Seminaaripäivä Musiikkikeskuksessa 125 €/hlö + alv. 24 % 
  • Iltagaala Scandic Kuopio (Satamakatu) 75 €/hlö + alv. 24 %
    • Kolmen ruokalajin illallinen ja ruokajuomat
    • juhlapuhe, musiikkia ja verkostoitumista
    • gaalan pukukoodi: tumma puku
    • paikka 100 gaalaosallistujalle

 

Tutustu tapahtuman ehtoihin.

Ilmakuva Puijon tornista ja ympäröivästä maisemasta ilta-auringon aikaan.

Johtamisen huippuseminaareja aiemmilta vuosilta

Johtamisen huippuseminaareja on järjestetty tämän vuosituhannen alusta alkaen. Teemat ja puhujat ovat vaihtuneet vuosittain, ja seminaareissa on nähty todellista asiantuntijuutta, johtajuutta ja inhimillisyyttä.

Tutustu aiempien vuosien teemoihin, tunnelmiin ja puhujiin.

Lisätietoja

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Lehtoranta Petri
suunnittelija
liiketalous
yritysyhteydet
asiakkuuksien hoitaminen
myynti ja markkinointi
räätälöidyt työyhteisövalmennukset ja koulutukset
liiketalouden tutkintokoulutukset
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Seminaarin mahdollistavat

KPY Novapolis vaaka tummansininen

Tekstilogo, jossa lukee sinisellä Terveystalo.

Tekstilogo, jossa lukee sinisellä Nordea.

Tektilogo, jossa lukee punaisella Canon.

Savon median logo.

Iskun tekstimuotoinen logo.

Tekstilogo, jossa lukee oranssilla feelback ja mustalla group.