18.12.2020

Työelämäjaksolla Sakkyn mediatiimissä

Amisarki

Työelämäjaksolla Sakkyn mediatiimissä

Savon ammattiopiston mediatiimi järjestettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa 2020 ja sain mahdollisuuden olla osaltani ensimmäisten joukossa työelämäjaksolla. Suoritan markkinointi viestinnän opintoja johon meillä kuuluu n.2kk pituinen työelämäjakso. Oman elämäntilanteeni vuoksi en pystynyt työpaikkaa aikarajojen sisällä etsimään joten opettajat ehdottivat koululla toimivaa mediatiimiä. 

 

Aluksi olin paikkaa kohtaan aika varautunut ja ajatukseni ei ollut kovinkaan valoisia koululla suoritettavaa jaksoa ajatellen. Luulin työelämäjakson olevan aika samanlaista kuin koulussa opiskeleminen ja tehtävien suorittaminen. Suoraan sanoen ensimmäinen ajatus oli että joudun suorittamaan jakson kyseisessä paikassa.

Tämän olettamukseni haluan teille nyt oikaista sekä haluan osaltani edesauttaa niiden muiden opiskelijoiden ennakko olettamuksista irrottautumista joille kyseinen työelämäjakso mediatiimissä tulisi jossain vaiheessa kyseeseen.

 

Tiimissä meitä on n. 20 opiskelijaa ja työskentelemme ryhmissä/pareittain. Ensimmäisinä päivinä suunnittelimme jokaiselle parille oman työstettävän projektin työharjoittelumme puitteissa. Itse sain olla mukana Savilahden osaajapooli Pondin markkinoimisessa. Pääsin tuottamaan Pondille materiaalia mm. somejulkaisujen muodossa sekä rakentamaan yrityksen näkökulmasta chattipottia.

 

Pääasiallisena toimena minulla oli markkinoida Pondia Sakkyn omissa verkkokanavissa. Pääsin tuottamaan materiaalia monipuolisesti mm. kirjoittamalla blogia Sakkyn verkkosivuille itse valitsemistani aiheista. Sain ylläpito-oikeudet julkaista Sakkyn somevirtaan julkaisuita johon myös sain ns. ”vapaat kädet” aina aiheesta suunnitteluun ja julkaisemiseen saakka.

Saimme myös koulutusta Chat ystävätoiminnasta ja koulutuksen käymisen jälkeen toimimme chattivuoroissa jolloin vastailimme yläasteella olevien nuorien kysymyksiin siitä millaista opiskelu Savon ammattiopistossa on. 

 

Yllätyin huomatessani kuinka joustavaa ja paikkaan sitoutumatonta työskentely mediatiimillä on. Sain itse olla vaikuttamassa työskentelyaikaani ja usein venytinkin hieman pidemmäksi aamujani. Työmme mediatiimissä on luovaa ja ideointirikasta. Saamme vaikuttaa itse omiin suunnitelmiin ja materiaalin tuottamiseen. Koen että meihin on täysi luottamus ja se opetti itselle myös vastuunottoa. Mediatiimin ohjaajana toimi Heli Laitinen. Helin ote opiskelijoita kohtaan on rohkaiseva kannustava ja hän sparrasi meitä aina omatoimiseen yrittämiseen. Heli oli aina puhelimen ja Teamsin päässä tavoitettavissa ja apua esim. ideointiin sai aina sitä tarvittaessa.

 

Kaiken kaikkiaan olen päässyt mediatiimissä tekemään kaikkia niitä asioita joita olemme oppitunneilla käyneet läpi ja saanut tutustua useisiin markkinointiin tarkoitettuihin viestintäkanaviin tosi lyhyessä ajassa. Uskon vakaasti että työelämäjaksoni mediatiimissä kääntyikin itselleni voitoksi ja sain kokea tosi paljon oppia uusia asioita ja ennen kaikkea omaa jatkoani ajatellen sain arvokasta kokemusta hyvin lyhyellä aikavälillä.

 

Suosittelisin kaikille alaa opiskeleville työelämäjaksoa mediatiimissä. Se oli yksi parhaimpia työelämäjaksojani oppimiseni näkökulmasta.

-Heidi