Tervetuloa lukemaan blogiamme jossa kerromme mediatiimin toiminnasta. Olemme kuusihenkinen ryhmä lähihoitajaopiskelijoita. Asiakastyö on osa meidän opintojamme ja se täytyy jokaisen suorittaa.
Ruokailu ja tarpeellinen uni ovat jokaiselle tärkeitä varsinkin hoitohenkilökunnalle. Väsyneenä ja nälkäisenä voi tulla hoitovirheitä. Hoitaja voi esimerkiksi antaa potilaalle väärät lääkkeet väsyneenä mikä voi johtaa esim. kuolemaan. Sosiaali- ja terveysalalla hyvät elämäntavat ovat vaadittavia. Perus hyvät elämäntavat edistävät niin hoitajien kuin potilaiden hyvinvointia. Me sosiaali- ja terveysalan opiskelijat toimimme esimerkkinä muille oppilaille myös esim. Korona maskin käytöllä. Myös hoitajat sairastuvat koronaan. Meidän Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden täytyy ymmärtää ja omaksua koronaepidemian riskit. Hoitotilanteessa sekä opiskelupaikalla pitää noudattaa THL:n antamia määräyksiä.
Some-tiimin tarkoituksena on että opimme kertomaan alasta muille ja muut oppivat tästä alasta.
Kaverichatin tarkoituksena on auttaa yläkoululaisia esim ammatin valinnassa. Harjoittelemme vuorovaikutusta netin välityksellä. Vuorovaikutuksessa pitää olla tarkkana sanoissa kun ei näe toista ihmistä että hän ei ymmärrä väärin mitä tarkoitat.
Seuraavaksi esittelemme kaksi toimintapistettä asiakastyössämme jotka osaltaan viitoittavat tietämme kohti ammattitaitovaatimuksien täyttymistä sekä sen myötä ammatillisuuttamme tulevina lähihoitajina. Esittelemme ne erikseen. Nämä ovat Chatbot & Blogi. Chatbot eli palveluautomaatti on tietokoneohjelma joka on suunniteltu käymään keskustelua ihmisen kanssa ja voi olla apunasi asiakaspalvelussa sekä koulutuksessa. Ihminen kirjoittaa tekstiä ja chatbot vastaa tai esittää vastakysymyksiä. Chatbottien toimintahan perustuu suhteellisen yksinkertaisiin periaatteisiin esimerkiksi keskustelun aiheen tunnistamiseen avainsanoista sekä vastakysymyksien muodostamiseen ihmisen edellisen vastauksen perusteella. Olemme tutustuneet erilaisiin chatbot ohjelmiin ja opetelleet hyödyntämään mediatiimin toiminnassamme myös chatbotin soveltamista siksi että voisimme olla tukemassa sekä edistämässä yläkoululaisten tietoa ja ymmärrystä heidän jatko-opiskelu valinnoissaan ja mahdollisuuksissaan. Tässä yhteydessä voitaisiin sanoa että olemme niin sanottuja tienraivaajia tuleville ammattikoululaisille mahdollistaen paremman tuen sille opiskelijalle joka pohtii sitä tuttuakin tutumpaa kysymystä: ”Mikä minusta tulee isona” sekä niille nuorille jotka tarvitsevat tukea moniin muihin ammatinvalintaan liittyviin kysymyksiin. Mediatiimin toiminnassa olemme sinua varten!
Blogitekstissämme pyrimme esittämään ymmärrettävästi aiheemme ja maalaamaan riittävän kattavan kuvan aiheidemme sisällöstä. Blogin sisältö vaihtelee viikoittain. Blogitekstiä kirjoittaa neljä eri ryhmää vuoroviikoin. Tämän kertaisessa blogissamme aiheenamme on ollut mediatiimin toiminta ja olemme kertoneet jotain turvallisuudesta chatbotista somesta ja KaveriChatista.
Mediatiimin toiminnasta kertoivat opiskelijat Taito Jenna Aada Oona Emma ja Taru