Sporttikurssit

Nuori nainen kiven päällä koulun edessä

Sporttikurssit mahdollistavat urheilun ja opiskelun yhdistämisen sujuvassa arjessa.

Varkauden lukion lajeja ovat kaikki kilpaurheilun yksilö- ja joukkuelajit, joita yhdistää fyysinen harjoittelu.

Ryhmä opiskelijoita käytävällä.

Luokattomuus 

Sporttilinjan opiskelijat muodostavat oman ryhmänsä vain sporttikurssien tunneilla, joita on työjärjestyksessä 2–5 kertaa viikossa. Kaikkia muita aineita urheilijat opiskelevat samoissa ryhmissä muiden lukiolaisten kanssa. Näin osallistuminen kilpailumatkoille tai harjoitusleireille ei aiheuta koulutyölle yhtä suurta haittaa kuin luokallisessa järjestelmässä.

Opetus

Sporttikurssien opetus ja harjoittelu tapahtuvat liikunnanopettaja Vesa Piiran johdolla. Liikunnanopettaja vastaa sporttikurssien harjoittelun valvonnasta ja ohjaamisesta sekä yksin että mahdollisuuksien mukaan myös yhteistyössä seurojen ja henkilökohtaisten valmentajien kanssa. Mahdollisten valmentajien kuluista vastaavat urheiluseurat.

Lukion sporttikurssien tavoitteena on, että nuoret urheilijat oppivat fyysisestä harjoittelusta perustietoja ja -taitoja, esimerkiksi voima- ja nopeusharjoittelusta, urheilevan nuoren ravinnosta, testauksesta ja valmennuksesta. Lisäksi tavoitteena on tukea seuroissa urheilevien nuorten valmentautumista (harjoitusohjelmien toteuttaminen) ja kilpailutoimintaa.

Urheilijat saavat lukea hyväkseen soveltavat sporttikurssit lukion päättötodistuksen vaatimaan 75 kurssin yhteismäärään.

Kaksi opiskelijaa pelaa pesäpalloa:toinen on lukkari ja toinen lyöjä.

Hae urheilulinjalle

Yhteishaun opiskelijavalinnan yhteydessä valitsemme 10–25 urheilijaa lukion sporttikurssille. Hae yhteishaussa lukioon, minkä lisäksi täytä ja palauta sekä erillinen sporttikurssien hakulomake (pdf), oman valmentajasi lausunto (pdf) että ainevalintalomake Varkauden lukioon ajallaan. 

Valittavien määrä riippuu tasosta ja hakemusten määrästä. Sporttikursseille hakevat urheilijat käsitellään valinnassa erillisenä ryhmänä. Sporttikurssille valintaan vaikuttavat urheilumenestys ja opiskelijan oman valmentajan lausunto. Lisäksi opiskelijan lukuaineiden keskiarvon on oltava vähintään Varkauden lukioon sisään pääsyn oikeuttava 7.0. 

Lisätietoja

Lisätietoja lukioon ja sporttikursseille hakemisesta sekä yleisesti lukiossa opiskelusta saat Varkauden lukiosta (puh. 017 214 3000). Lisäksi sinua auttavat alla olevat henkilöt. 

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Syvertsen Piia
koulutussihteeri
opintotoimisto
Varkauden lukio
lukion hallintosihteeritehtävät
matkavaraaja
vakuutusasiat (Osmajoentie 75 D, Varkauden lukio)
PL 113 (Osmajoentie 75)
78201 Varkaus
Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Valutie Esa
opettaja, opinto-ohjaaja
Varkauden lukio
Varkauden lukion aikuislinja
yhdistelmätutkintokoulutus
kansainvälisyystoiminta
opinto-ohjaus
PL 113 (Osmajoentie 75)
78201 Varkaus
Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Piira Vesa
opettaja
Varkauden lukio
liikunta
terveystieto
PL 113 (Osmajoentie 75)
78201 Varkaus