Tuvan projektiviikolla riitti puuhaa 13.2.2023 - Se TUVAllinen tarina TUVAn (Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus) oma projekti viikko oli 30.1.23-3.2.23. Projekteja oli yhdeksän erilaista projektia ja jokainen tuvalainen sai valita itselleen mieleisen projektin. Valokuvauksen projektiryhmäläiset tekivät tutustumiskäyntejä eri projekteissa, ottamassa valokuvia ja vähän selvää mitä missäkin projektissa oikein oli kyse sekä kirjoittivat tämän blogi tekstin, jotta sinäkin pääset tutustumaan mitä TUVAssa tapahtuu. Tutustuimme ensimmäiseksi Yhteistyötä alojen kanssa S2 projektiin. Projekti oli tarkoitettu maahanmuuttajille joiden toisena kielenä on suomi. Ryhmä kävi tutustumassa muun muassa puhdistuspalvelualaan ja elintarvikealaan. Projektissa Kulttuurit tutuksi tutustuttiin eri kulttuureiden ruokiin ja tehtiin maistiaisia Projekti viikon päätös juhlaan. Kolmas projekti, oli myös ruoanlaittoon liittyvä. Tällä kertaa kuitenkin leivontaan. Projektin nimi oli Leivotaan hyväntekeväisyyteen, jonka tarkoituksena on tehdä leivonnaisia, myydä niitä ja suunnata tuotto Kummit ry:n hyväntekeväisyysjärjestölle. Projekti toteutti myös maistiaisiksi suklaakarkkeja perjantain Projekti viikon päätös juhlaan. Taide, ompelu ja kierrätys projektissa tehtiin uutta kierrätysmateriaaleista, vanhoista tavaroista ja kankaista. Lahjoituksena saatua tarpeetonta tavaraa työstetään uusiksi tuotteiksi, esimerkiksi esiliinoiksi. Projektissa myös käytiin läpi asiaa kierrätyksestä ja kestävästä kehityksestä. Pelataan yhdessä projektissa mukana olleet tuvalaiset järjestivät ”pelitapahtuman”, jossa muilla tuvalaisilla oli mahdollisuus kokeilla erilaisia pelejä lautapeleistä nintendo switchiin sekä palapelistä unoon. Projektissa mukana olleilla oli ottaa vetäjän rooli eli opastaa muita ja olla pelikaverina. Muut ”pelitapahtumaan” osallistuneet tuvalaiset pääsivät myös osallistumaan projektin järjestämään arpajaisiin. Arvan sai osallistumalla tapahtumaan ja lisäarpoja sai voittamalla pelejä. Seuraavaksi saapastelimme aistihuoneeseen moikkaamaan Höntsämusa projektilaisia. Siellä oltiinkin täydessä musiikin kuuntelu touhussa. Mahdollisimman rennosti, koska olosuhteetkin olivat sen mukaiset, aistihuoneessa kun kerran oltiin. Tässä projektissa kuunneltiin paljon musiikkia, soitettiin ja laulettiin. Lisäksi syntyi myös uusi kappale. Höntsämusa projektissa tuvalaiset sanoittivat ja sävelsivät oman biisin, joka sitten esitettiin videon muodossa Projektiviikon päätöstapahtumassa. Neulotaan ja naulataan projektissa syntyi upeita linnunpönttöjä ja neulottiin tilkkutöitä. Lisäksi projektissa aloitettiin tomaatin ja chilin kasvattamista. Viimeisenä muttei vähäisimpänä suurennuslasin alle pääsee Valokuvaus, blogin kirjoitus ja some eli tiedotus projekti. Tehtävänämme oli ottaa valokuvia projektiviikosta ja ryhmän aikaansaamista tuotoksista sekä taidekuvia kampuksesta yleensä valokuvanäyttelyä varten. Kirjoitimme tämän blogi tekstin, Kuvasimme materiaalia Sakkyn somekanaville sekä pidimme huolta tiedottamispuolesta Projekti viikon päätöstapahtumaa silmällä pitäen. Tuvan projekti viikko huipentui Savilahden Valo aulassa tapahtuvaan päätösjuhlaan. Tapahtuma laitettiin käyntiin musiikkiesityksellä. Kaksi nuorta Höntsämusa projektilaista vetäsivät livenä Nopsajalan Lupaan olla biisin ja yleisö tykkäsi. Seuraavaksi näimme musiikkiesityksen screeniltä. Valokuvaus projekti oli kuvannut aikaisemmin, kun Höntsämusalaiset olivat soittaneet ja laulaneet omaa biisiä! Laulu oli aivan mahtava. Musiikkiesitysten jälkeen pelattiin kahoot:ia ja tutustuttiin projektien tekemiin esittelypisteille. Pelataan yhdessä projekti toi lauta- ja korttipelit Valoaulaan. Valokuvaus projektilta oli näyttely aiheena Savilahden kampus opiskelijan silmin. Taide, ompelu ja kierrätys projekti sekä Neulotaan ja naulataan projekti toivat esille hienot työnsä. Mieleenpainuvimpana oli kuva mummosta joka oli ilmeisesti jonkin sortin “kierrätys-anarkisti”. Teksti hänen sanomanaan oli vapaasti suomennettuna “ En ihmettele yhtään että kierrätys on joillekkin niin vaikeaa, koska kierrätys on vain aivan tervettä maalaisjärkeä, eikä sitä taida kovinkaan monella olla” Leivotaan hyväntekeväisyyteen kojulla oli maistiaisina jäädytettyä suklaata ja murosuklaata. Projekti oli kerännyt leivonnaisillaan hyväntekeväisyyteen mahtavat 112euroa! Seuraavaksi kävin tutustumassa mielestäni kaikkein maukkaimpaan kojuun, mikä sijaitsi meidän opetuskeittiössämme U-rakennuksessa ja osa herkuista oli tarjolla myös Valo aulassa. Kyseessä oli Kulttuurit tutuksi ryhmä ja pöytä oli totisesti laitettu koreaksi. Oli vaikka minkälaisia herkkuja tarjolla, makeaa ja muutamaa suolaistakin herkkua. Oli pullaa ja mokkapaloja näin perinteisemmältä puolelta sekä paljon erilaisia ainakin itselleni vieraampien kulttuurien herkkuja, mitä en ollut välttämättä maistanut koskaan ennen. Yhteenvetona Tuvan projekti viikosta pienen gallupin jälkeen, projektit toivat mukavaa vaihtelua, oli mielenkiintoista tekemistä ja tapahtumakin oli kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty ja onnistunut. Tekstin kirjoittanut ja kuvat ottanut TUVAn Valokuvaus projektin opiskelijat
TUVA-ajasta opiskelijan silmin Olen kouluttautumaton ja pitkäaikaistyötön työvoimakoulutus-tuvan aloittaja. 22.3.2023
FinVectorin rekrykoulutus: Ammattiylpeys kumpuaa työn merkityksellisyydestä Joukko tulevia biolääketeollisuuden operaattoreita odottaa innolla tulevaa. 5.12.2023
Vastaanottovirkailijan tehtävissä Mallorcalla Suosittelen ehdottomasti työelämässä oppimisen jaksoa Mallorcalla. 4.12.2023
Mielen maalarinteipit rajoittavat toimintaa Mikä olisikaan hienompi tapa aloittaa työpäivä kuin istua hotellin hämärässä aamiaishuoneessa ja nauttia kupillinen kuumaa teetä 4.12.2023