Koronatilanteesta huolimatta ja juuri siksi 9.4.2020 - Oppilaitos-Vamos #esr #sakky #oppilaitos-vamos #vamos #vipuvoimaa Se on halipatsuippaa Oppilaitos Vamos- hankkeesta piiiiitkästä aikaa!! Paljon on vettä virrannut Vantaa joessa sitten edellisten sepostusten, mutta se taitaa olla likipitäin ainoa normaalina säilynyt asia moneen kuukauteen. Siksipä minäkin aattelin tällä kertaa kirjoittaa koronan hankkeelle mukanaan tuomista jutuista. Tiedoksi niille, jotka eivät ole syystä tai toisesta tutustuneet rapiat 60- sivuiseen hankehakemukseen, että: Hankkeessamme tulisi kehittää ja jalostaa ryhmämuotoisia, opiskeluvalmiuksia kehittäviä ja ylläpitäviä toiminta- ja työmuotoja, jotta opiskelijoiden opinnot etenisivät paremmin (tai joskus ylipäänsä olisivat mahdollisia). Näin mahdollistetaan opiskelijoiden opintojen läpäisyjä ja ennaltaehkäistään negatiivisia keskeytyksiä sekä eroja. Samalla opinnoissa viihdytään paremmin, opintoihin kiinnitytään paremmin ja kaikkia häpihäpi-kaikkeekivaakarkkiipurkkaa-juttuja. Jawohl, sanos saksanmualainen! Sikäli korona-tilanne on vaikuttanut jännästi, että kun koulut meni kiinni ja kaikenlainen kokoontuminen ja ryhmässä toimiminen on jäissä, niin äkkiseltään hätäisimmät voisivat ajatella että tällä vietäisiin pohja pois kaikelta em. kaltaiselta kehittämistyöltä. Nöy nöy, sanos brexit-henkilö. Tässä ollaan katsos nyt just ihan ytimessä ja jännän äärellä. Nimittäin: Tämä poikkeustilanne on vaatinut meitä kaikkia kehittymään ennen näkemättömällä tavalla. Pakottanut ottamaan uusia työkaluja haltuun übernopealla aikataululla sekä entistä enemmän ajattelemaan out of box (tiiäthän, laatikon ulkopuolelta – silleen ei niin tyypillisellä tavalla). Tämä koskee niin opetuksen järjestämistä, mutta myös meitä muita duudseja ja duudsottaria jotka heiluvat saman kohderyhmän tavoitteellisen menestymisen edistämiseksi. Meikämandoliinon kohdalla se on tarkoittanut mm. Teamsin eri ominaisuuksien haltuunottoa (ei ollut ihan niin timanttisesti hallussa jos ovat vieläkään). Ei siksi, että ne opiskelijoiden asiat joita eri verkostoissa yhdessä hoidetaan sitä erityisesti vaatisi, mutta jos mielii olla työyhteisön jäsen, niin Teamsin haltuun otto on ollut välttämätöntä. Lisäksi olen ollut mukana mm. järjestämässä opiskelijoille tietokoneita, jotta heillä olisi etäopiskelumahdollisuuksia. Koulu on tahollaan säätänyt ilahduttavan paljon koneiden lainaamismahdollisuuksia, mutta me saimme 7.4 luovutettua neljälle opiskelijalle ikioman koneen. Koneet saatiin järjestettyä Kone Kaikille- kampanjan kautta ja siinä isossa roolissa oli oppilaitospastorimme Panu, elikkästä Panu-pappi. Mersipoku sanos ranskalainen Amélie opiskelijoidemme puolesta hänellekin siis! Koneita saivat vähävaraisimmat opiskelijamme, joilla on ollut näyttöjä kouluhommien hoitamisesta ja eteenpäin viemisestä, mutta jotka nyt korona-aikaan ajoivat ikään kuin seinään ja hommat tyssäsivät. Nyt heille mahdollistettiin myös opintojen sujuminen tulevaisuudessa jollain ammattialalla. Da da, huutelis Vasili naapurimaasta tähän kohtaan! Toki on myönnettävä, että yksilöllisen tuen ja jeesin merkitys on viimeisen kuukauden aikana ollut työssäni korostetussa roolissa. Opiskelijat onnistuvat joskus olemaan jopa yhtä hukassa kun minäkin uusien ympäristöjen ja välineiden omaksumisessa. Eikä tämä koske vaan koulun vaatimien välineiden haltuun ottoa, vaan myös mielenterveyspalveluja, soskua, Kelaa, päihdepalvelusäätiötä, harrastuksia, työkkäriä, hengailukulttuuria ja/tai kavereiden tapaamisia (elikkäs ammattislangilla luonnollisten sosiaalisten verkostojen kontaktien ylläpitämistä ja kehittämistä), jne. Kaikki normaalit ja tutut ympäristöt ovat menneet uusiksi ja uuden äärellä ollaan kaikki. Yhtä kaikki, samaan aikaan me hankkeessa olemme koko ajan pohtineet yksilötyöskentelyn rinnalla kuinka saisimme luotua jotain uutta ryhmähommaa joka oikeasti hyödyttäisi opiskelijoita ja jota voisi käyttää hyödyksi tulevaisuudessa hankkeen loppumisen jälkeenkin. Ollaanpa höykytetty muitakin talon sisällä hommiin. Nimittäin kaikki konneksuunit on otettu käyttöön, jotta saatais luotua uusia juttuja. Muy bien, Pablo komppaisi tätä kohtaa! Joka tapauksessa, kun reilun vuoden päästä tarkastelemme hankkeen aikaansaannoksia tai saamattomuuksia, voimme varmasti todeta, että koronatilanne pakotti meidät muovautumaan ja sopeutumaan uuteen arkeen ja uuteen normaaliin. Se miten me haasteesta olemme selvinneet ja olemmeko löytäneet jotain järkeviäkin juttuja jää nähtäväksi. Mutta paikalleen surkuttelemaan emme ole ainakaan jääneet ja jo se laskettakoon tässä tilanteessa hienoiseksi onnistumiseksi. Kohti ääretöntä ja sen yli! Pitkätukka sanoo: Tack, adjö och glad påsk!! (Niinkus muuten sanos länsinaapurin Börje-pappa ja Linnea-mumma, kun kyläkaupalta pyöräpotkurilla torppaansa kohti läksvätten.) -Valman sosiaaliohjaaja Tatu Savolainen, Oppilaitos Vamos-hanke Aikuiset Kuntayhtymä Nuoret
Koronatilanteesta huolimatta ja juuri siksi Se on halipatsuippaa Oppilaitos Vamos- hankkeesta piiiiitkästä aikaa!! 9.4.2020
PYSÄHDYTÄÄNKÖ KESKEYTYSKAHVEILLE? - Yksilövalmennusta keskeytyksen ajalle Oppilaitos- Vamos hankkeen tavoitteena on vähentää pudokkuutta opinnoista. 3.3.2020
INNOsta oppimiseen Oppilaitos-Vamoksen tarkoituksena on valmentaa, tukea ja kannustaa koulutuksessa olevia alle 30-vuotiaita nuoria suorittamaan opintonsa päätökseen, 8.11.2019
Hiusalan tehokaksikkoa opettaa kuumailmapallolentoja harrastava opettaja Tässä ovat meidän toisen vuoden hiusalan opiskelijat Iida ja Jerry, joita ei suotta kutsuta tehokaksikoksi. 3.10.2023
Kehitämme maahanmuuttaneiden opintoja ja ohjausta Maahanmuuttajatiimi ja maahanmuuttajamentorit aloittivat toimintansa syksyllä 2023. 29.9.2023