Jonkinlainen fightback 23.4.2020 - Markkinointi bloggaa markkinointi Sakkymarkkinointi Terveiset tiimistä- markkinointitiimistä siis! Yritän tuossa laskea kauanko etätyöskentelyyn siirtymisestä on kulunut, on siitä ainakin neljä viikkoa. Voitte uskoa, että ikävä arkeen ja käytäville on kova. Laakereillaan ei toki ole tarvinnut levätä, sen lisäksi, että ensin peruttiin kaikki syksystäkin asti suunnitellut tapahtumat- on myös rakennettu uutta. On autettu etäopetukseen siirtymisessä missä eniten on apua tarvittu, on päivitetty netin sisältöjä ja huolehdittu materiaaleja, esitteitä ja videoita julkaisukuntoon. On keksitty luovia keinoja viestiä arjesta ja yritetty miettiä miten voitaisiin parhaiten avuksi olla. Välillä ehkä vaan kuuntelijana oleminen on ollut tärkeintä. On myös siirretty katsetta syksyyn ja suunnitellaan uusia tapahtumia. Teams-palavereita riittää, kuten meillä kaikilla. On kiva kun huomaa, että palaveriin osallistuu joku ihminen, jonka kanssa ei olekaan yhteyttä ihan hetkeen pitänyt. Niin tänäänkin kävi. Olemme kantaneet huolta paitsi opiskelijoiden jaksamisesta, myös opettajien arjesta. Samalla olemme kuulleet, että meiltä valmistutaan lähes normaalitahtiin ja on näistä digijutuista hyötyäkin ollut. Takana on poikkeuksellinen vuosi ja päättyköön se yhtä poikkeuksellisesti. On ilo, että tiimimme voi olla mahdollistamassa ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien juhlimista, tehdään sekin tällä kertaa poikkeuksellisella tavalla. Etävalmistujaisia juhlitaan siis 29.5 klo 13 alkaen. Kesä tulee tänäkin vuonna ja sitä kohti sinnikkäästi jaksamme vielä ponnistaa. Ensi viikolla on vappu ja luvassa webinaarissa kaikille yhteisesti Pekka Hyysalo ja Karoliina Tuominen. Jonkinlainen fightback tämä vuosi meille on yhteisesti ollut, vai mitä? Nostan sulle arjen sankari maljan virtuaalikahvikupilla- vielä ne livenäkin juodaan! Ole yhteydessä, jos jotenkin voimme avuksi olla. -Heli- Yleinen
Opiskelijoiden ääni Terveiset markkinointitiimistä, hetki on vierähtänyt edellisestä postauksesta. 10.12.2020
Tietäjät tietää Tietäjät tietää. Koulumaailmassa kun koittaa maaliskuu voi sanoa, että maaliskuusta on vain silmänräpäys suvivirteen. Suvivirrestä ei päivääkään. 31.5.2020
FinVectorin rekrykoulutus: Ammattiylpeys kumpuaa työn merkityksellisyydestä Joukko tulevia biolääketeollisuuden operaattoreita odottaa innolla tulevaa. 5.12.2023
Vastaanottovirkailijan tehtävissä Mallorcalla Suosittelen ehdottomasti työelämässä oppimisen jaksoa Mallorcalla. 4.12.2023
Mielen maalarinteipit rajoittavat toimintaa Mikä olisikaan hienompi tapa aloittaa työpäivä kuin istua hotellin hämärässä aamiaishuoneessa ja nauttia kupillinen kuumaa teetä 4.12.2023