Markkinoinnin ja viestinnän tekijöiden terveiset! 11.10.2019 - Markkinointi bloggaa Hankeviestintä Sosiaalinen media Valokuvaus Insta Facebook LinkedIn verkkosivut Tiedotus Taitajat Ammattitaitokilpailut markkinointi viestintä Sakkyviestintä Sakkymarkkinointi Eilen. Tänään. Huomenna. Eilistä ei muuteta, tänään tehdään parhaamme ja huomenna vielä paremmin! Olen saanut tällä viikolla olla järjestämässä mediatilaisuutta, päivittänyt nettisivuja ja tiedotteita. Niin ja some, sinne arkea, arkea ja arkea! Monenmoista hankeviestintää on tehty Valtekin, Uraohjauksen, Aktiivisen Sakkyn sekä Ympäristöosaamisesta alueellinen menestystekijä sekä muiden hankkeiden kanssa. Osittain näkyvät jo arjessa ja tulevat lähiviikkoina näkymään. On ilo huomata miten sitoutunutta ja asiantuntevaa väkeä meidän toimintaa kehittää. Syksylle on tulossa myös monta hienoa tapahtumaa ja niidenkin suunnittelussa saan olla mukana. ”Uskomukset vaikuttavat ajatuksiin, ajatukset sanoihin ja sanat tekoihin. Usein toistettuna teoista tulee toimintatapoja. Ja tarpeeksi usein toistettuna ne muodostuvat arvovalinnoiksi.” Työ tuntuu, jos mahdollista, entistä rakkaammalle ja tärkeämmälle. Ihana Niko, joukkueessani 2018 Taitajissa kilpaillut nuori mies sijoittui World Skills Kazan -kilpailussa 15. parhaan joukkoon koko maailmassa. Myös kakkua siis on tälle viikolle nautittu! Ihan jokainen viestijä ei näitä hetkiä pääsekään jakamaan. Tuleviin ammattitaitokilpailuihin liittyen arkeani rytmittää semifinaalien järjestelyissä apuna oleminen ja ilmoittautumisten vastaanotto omien opiskelijoiden osalta. Kohtaamiset käytävillä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa ovat ihanaa arkea. Välillä päädytään seuraamaan mopon siirtoa portaita pitkin (tiimityö ja yhdessä tekeminen on tärkeää) tai keskustelemaan ihan vaan lähestyvästä lomasta ja siitä miten se liian nopeaa on ohi! Tai vaikkapa miten opiskelijat kokevat mukana olonsa jossakin tapahtumassa. Tervetuloa seuraamaan markkinoinnin arkea kulisseihin. Tykkää ja seuraa meitä somessa, kanavat löydät täältä www.sakky.fi/kuntayhtyma/sosiaalinen-media Terveellistä, turvallista, rentoa, iloista, mukavaa ja ihan just sun näköistä lomaa toivotellen, Heli Yleinen
Opiskelijoiden ääni Terveiset markkinointitiimistä, hetki on vierähtänyt edellisestä postauksesta. 10.12.2020
Tietäjät tietää Tietäjät tietää. Koulumaailmassa kun koittaa maaliskuu voi sanoa, että maaliskuusta on vain silmänräpäys suvivirteen. Suvivirrestä ei päivääkään. 31.5.2020
Lähiesimiestyön ammattitutkinto viennin myynnin työtehtäviin Miia Ruotsalainen on Kuopion Sorsasalossa Oy Scantarp Ab:lla myyjänä viennin puolella. 1.12.2023
Opettaja Helena Antikainen: "Pyrin siihen, että opiskelijoiden olisi helppo olla ja että he uskaltavat kysyä." Savon ammattiopiston käytävällä voi nähdä hymyilevät kasvot ja tuntea positiivista energiaa, kun vastaan astelee opettaja Helena Antikainen, tuttavallisemmin Hellu. Hän opettaa sosiaali- ja terveysalalla ikääntyvien hoitotyötä ja toimii ensiapukouluttajana. 28.11.2023
Tahko Campus: Baarimestarikoulutus antaa itsevarmuutta ammattilaisille ja tuo osaamista alueelle 28.11.2023