Taitaja9 on yläkoululaisille (7-8-9) tarkoitettu taitokilpailu jonka tarkoituksena on tukea ammatinvalintaa ja lisätä kädentaitoa vaativien alojen tuntemusta.
Yläkoululaiset osallistuvat syksyllä paikalliskilpailuun joulu-tammikuussa aluekilpailuun Mikkelissä ja Taitaja9 huipentuu toukokuussa Taitaja2020-tapahtuman yhteydessä järjestettävään finaaliin. Jyväskylässä Taitaja2020- tapahtumassa ensimmäistä kertaa finaali on kaksipäiväinen ja tämä tarjoaa mahdollisuuden ensimmäistä kertaa tutustua kunnolla myös Taitaja- tapahtumaan. Niin ja ne hienot palkinnot voittajille!
Yrittäjyyttä ja ympäristövastuuta
Kuopion Taitaja9- paikalliskilpailu järjestetään 9.10.2019 Yrityskylässä. Yrityskylän miljöö on inspiroiva ja tuo kuin luonnostaan yrittäjyyden yhdeksi teemaksi. Lisäksi haluamme kantaa vastuuta ympäristöstä ja tehdä tapahtuman järjestämisessä ympäristöystävällisiä valintoja.
Taitaja9- paikalliskilpailussa puhaltaa uudet raikkaat tuulet ja valtava yhdessä tekemisen meininki. Mukana tapahtumassa on jo nyt ennennäkemätön määrä aloja paljon nähtävää ja koettavaa ammattillisen koulutuksen monipuolisuudesta ja iloinen tapahtumajärjestäjien joukko odottaa syksyä kun kädet saadaan laittaa kunnolla saveen!
Yrityskylä tuo myöskin luontevat puitteet yhteistyölle työelämän kanssa. Taitaja9 on hyvin tunnettu ja suosiotaan kasvattava tapahtuma. Tulevaisuuden osaajat saavat ensikosketuksia hauskalla tavalla yrityksiin ammatilliseen koulutukseen ja alan valintaan. Yritys! Tule siis mukaan rakentamaan kanssamme hauskaa ja inspiroivaa Taitaja9- tapahtumaa. Tapahtuman avulla voit olla rakentamassa työnantajamielikuvaa yläkoululaisille ja osaltasi auttamassa alojen vetovoimaisuuden lisäämisessä.
Esimerkkejä yhteistyöstä:
- työelämän tuottama aito tehtävä yhteistyössä koulutusalan ja opiskelijoiden kanssa
- tuomarina toimiminen
- palkinnot
TÄÄLTÄ löydät aikataulut kaikista Savon ammattiopiston Taitaja9-paikalliskilpailuista
Taitaja9- kilpailun tavoitteena on tukea nuorten ammatinvalintaa ja lisätä kädentaitoa vaativien alojen tuntemusta. Samalla pyritään kasvattamaan ammatillisen koulutuksen vetovoimaa sekä tehostamaan paikallista yhteistyötä peruskoulujen ammatillisen koulutuksen ja yritysten välillä.
Kysyttävää? Annan mielelläni lisätietoja