Oikeus Osata
Vaativana Erityisenä Tukena järjestettävä musiikkikoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Suurimmat valtakunnalliset musiikin opetuksen tarjoajat ovat toisen asteen muusikon opintoja VET- opintoina järjestävä ammattiopisto Live Leppävaarassa sekä Helsinki Mission ylläpitämä Resonaari joka tarjoaa musiikin opetusta perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti erityisryhmille. Muualla Suomessa johon Kuopiokin lukeutuu ei vastaavaa opetusta ole ollut tarjolla.

Savon ammattiopisto ja Kuopion konservatorio ovat yhteistyössä ja kaikessa hiljaisuudessa (vai onko aiheesta ollut torilla kevätauringossa puheita kuultavissa – mene ja tiedä) rakentaneet yhteistyöllä pilottikokeilua jossa Savon ammattiopiston VET- opiskelijoille tarjotaan tänä kevätlukukaudella musiikin opetusta. Pilotin mahdollistajana toimivat allekirjoittaneen NIVUS-hanke sekä OLVI-säätiö jolta yhdessä haettu ja saatu rahoitus mahdollistavat opetuksen suunnittelun ja toteutuksen. NIVUS- hanke on mahdollistanut tarkoituksen mukaisten soittimien ja sähköisten apuvälineiden hankkimisen. Nyt käynnissä olevan pilotin suunnittelu alkoi jo vuosi sitten kevätlukukaudella 2021 kun yhteistyön siemen laitettiin itämään onnistuneiden sattumuksien seurauksena. Dokumenttina vuoden takaisesta toimikoon VALMA opiskelijoiden kanssa tehty tallenne: Shallow – Oppilaitos Vamos -hanke 2020 – YouTube

Talviloman jälkeen startannut musiikinopetus Savon ammattiopiston TELMA- opiskelijoille on jo antanut opiskelijoille ja henkilökunnalle uudenlaista sisältöä TELMA koulutuksen sisältöön. Olemme opetelleet musisoinnin saloja mm. teknisillä apuvälineillä jotka olemme tässä yhteydessä nimenneet SoSo:ksi (Sormi Soitin). Tällaiset erilaiset tekniset apuvälineet alentavat kynnystä osallistua mutta ennen kaikkea mahdollistavat osallistumisen kaikille. SoSo on siitä hyvä että se on ohjelmoitavissa kunkin ryhmän tai jopa yksilön tarpeita vastaavaksi. Musiikki kuuluu kaikille ja tästä tässä inklussiivisessa opetuksessa on kyse.
Lisäksi opetusta tarjotaan VALMAn opiskelijoille. He ovat aloittaneet työskentelynsä jo ennen talvilomaa jotta samalla mahdollistettiin syvällisempi alatutustuminen konservatorion kevyen musiikin ja musiikkiteknologian opetukseen ja oppimisympäristöön ennen yhteishaun päättymistä. VALMA- ryhmän opetus toteutetaan siis Kuopion konservatorion rytmimusiikin tiloissa Kotkankalliolla. Tällä tavoin tuettiin mitä parhaimmalla tavalla VALMAn koulutuksen tavoitteita oman alan löytämisestä ja alalle suuntautumisesta.
Pilottihankkeesta ja sen kahdesta eri toteutustavasta ajattelin kirjoittaa uudemman kirjoituksen myöhemmin keväällä. Mitä on opittu millaisia kokemuksia opiskelijat ovat saaneet. Miten henkilökunta on opetuksen ja sisällöt nähneet ja mitä opetus heidän mielestään on tuonut opiskelijoiden arkeen.