17.10.2023

Lastenhoitajan pätevyys varmistaa vakituisen työsuhteen päiväkodissa

Klaara Luukkonen
Lastenhoitajan pätevyys varmistaa vakituisen työsuhteen päiväkodissa

Tiina Tuovinen (kesk.) kertoo että vakituisen työsuhteen saaminen edellyttää tosin lasten ja nuorten osaamisalan suorittamista eli varhaiskasvatuksen lastenhoitajan pätevyyttä. 

**

Tiina Tuovinen 46 on lastenhoitajaopiskelija Savon ammattiopistossa. Hän aloitti opintonsa elokuussa 2023 ja suorittaa tällä hetkellä lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalaa. 

Tiina on opiskellut aiemmin artesaaniompelijaksi ja myynnin ammattitutkinnon mutta ei jäänytkään alalle vaan jatkoi opiskelua ja valmistui lähihoitajaksi vuonna 2013. Tuolloin osaamisalaksi tarjolla oli vain vanhustyön osaamisala. Tiina jatkoi opiskelua oppisopimuksella koulunkäyntiohjaajaksi vuonna 2020 ja sai määräaikaisen työn esikoulusta henkilökohtaisena avustajana.

Unelmatyö luontopäiväkodissa ja kouluttautuminen lastenhoitajaksi

Tiina on aina pitänyt myös lapsista ja heidän kanssaan työskentelystä. Päivät eivät ole samanlaisia ja omaan työhön voi vaikuttaa.

Olen aina osannut sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen enkä mene hämilleen. Lasten kanssa voi elää myös hetkessä.

Nyt Tiina työskentelee Suonenjoella Norlandia Päiväkodit Oy Luontopäiväkoti Mustikassa ja toivoo saavansa vakituisen työpaikan.

– Työyhteisö ja työporukka on huippu ja toiveena on vakituinen työsuhde samasta päiväkodista. Vakituisen työsuhteen saaminen edellyttää tosin lasten ja nuorten osaamisalan suorittamista eli varhaiskasvatuksen lastenhoitajan pätevyyttä. Kouluttautumalla voin varmistaa alalla vakituisen työsuhteen hän kertoo.

Työyhteisö ja työporukka on huippu ja toiveena on vakituinen työsuhde samasta päiväkodista.

Opintojen sisältö ja hyöty

Tiina kertoo että vaikka opiskeluissa ei ole ollut varsinaisesti uutta asiaa niin hän on palauttanut mieleensä monia asioita joita voi hyödyntää työssään. Hän on keskustellut paljon kollegoidensa kanssa erityisesti tunnetaidoista ja sosiaalis-emotionaalisesta oppimisesta jotka ovat olleet opintojen keskeisiä aiheita. Hän odottaa innolla tukiviittomien opiskelua jota hän haluaa viedä työyhteisöönsä. Hän aikoo valmistua joulukuun 2023 lopussa mikä vaatii myös ahkeraa tehtävien tekemistä kotona.

Opiskelun tuki ja arvostus

Tiina kiittää Savon ammattiopiston opettajia hyvästä ohjauksesta ja opetuksesta. Hän pitää erityisen hienona sitä että jokaiselle rakennetaan yksilöllinen polku ja mahdollisuus valmistua nopeasti. Hän korostaa myös opettajien ja työyhteisön tuen merkitystä. Opettaja Sirpa Hartikaisen opetukseen on aina ollut mukava tulla.

Opettaja Sirpa Hartikainen muistuttaa että on mahtavaa että lähihoitajillakin on aina mahdollisuus kouluttautua uudelleen toiselle osaamisalalle ja hankkia lisäosaamista eri asiakasryhmiin. Sirpa kutsuukin kaikki lähihoitajat jotka haluavat hankkia uuden osaamisalan opiskelemaan Savon ammattiopistoon!

Erityisen hienoa on se että jokaiselle rakennetaan yksilöllinen polku ja mahdollisuus valmistua nopeasti.

Opiskele lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon ammattilaiseksi

Tule mukaan rakentamaan vahvoja perustoja lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukemiselle. Osaavat lähihoitajat luovat turvallisen ja kannustavan ympäristön jossa jokainen lapsi ja nuori voi kukoistaa.

Katso alan esittelysivu.Tutustu haussa oleviin alan koulutuksiimme Kuopiossa Varkaudessa Iisalmessa!

**Lue myös Tiinan opiskelukaverin Sannan ja Mariannen tarinat.