Paloa osaamisen kehittämiseen 30.1.2023 jatkuvaoppiminen digimarkkinointi brändin kehittäminen Jonni Markkanen, "Olen opiskellut Sakkyllä useita erilaisia tutkintoja, ja heti ensi kokemuksista lähtien on tuntunut, että opetus on ammattimaista, työelämälähtöistä ja laadukasta." Mikä toi opiskelemaan digitaalista markkinointiviestintää? Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon digitaalinen markkinointiviestintä (tutkinnon osa), jota olen nyt suorittamassa, on tuntunut jo pitkään kiinnostavalta. Haluan lisätä sen omaan osaamiseeni. Myynnin- ja markkinointiviestinnän merkitys tämän päivän työelämässä on suuri. Sen nivoutuminen yrityksen strategiaan, visioon, missioon on ollut suurin ja päräyttävin havahtuminen itselleni. Markkinointi on todellakin tänä päivänä muuta kuin lippalakin jakamista, ja selkeä viestintä vaikkapa liittyen yrityskuvaan, sekä sitä kautta mahdollisuuteen vaikuttaa esimerkiksi työvoiman saatavuuteen on iso. Millaista opiskelu on ollut? Aikaisemmat tutkinnot olen opiskellut monimuotona ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun otin opintovapaata. Etäopiskelu tuntui luontevalta, koska työelämässä olin jo tottunut teamseihin ja muihin systeemeihin. Suurin juttu oli se, että opiskelu on suht vapaata. Toki se tarkoittaa myös sitä, että pitää osata hallita ja ymmärtää omaa ajankäyttöään, että tehtävät tulee tehtyä. Minulle tämä opiskelu on ollutkin enemmän alusta oman ajattelun kehittymiselle. Asiat jää paremmin mieleen, kun koet oivalluksia ja pääset pohtimaan eri asioita. Tunne siitä, että koulutuksessa jätetään ns. turhat pois ja keskitytään olennaiseen on myös tärkeää, se vaikuttaa motivaatioon ja toinen juttu on myös se, että käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita kertomassa "sieltä oikeasta elämästä" esimerkkejä, onnistumisia sekä nekin asiat, jotka ei ole vielä valmiita. Opintoja on mahdollista muokata itselleen sopivaksi, oman tilanteensa mukaiseksi ja loppujen lopuksi elämähän on jatkuvaa oppimista. Jonni Markkanen Kuinka rohkaisisit muita opintoja harkitsevia? Nyt takana on vajaa vuosi liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon opintoja. Ensimmäinen puoli vuotta meni siihen, että tajusi mitä tämä opiskelu oikeastaan onkaan ja sen kun tajusi alkoi jotenkin imemään tietoa eri tavalla. Ainakin minulla on tosiaankin kasvanut nälkä syödessä ja olen hankkinut itselleni lisää tietoa asiasta. Olen kokenut niitä ahaa- elämyksiä, se on mielestäni uuden oppimisen parasta antia. Opiskelu tänään on erilaista kuin ennen, pitää laittaa itseään likoon, haluta opiskella ja kehittää itseään. Kun nämä asiat ovat kunnossa sinun puolelta, niin Sakky kyllä hoitaa oman osansa Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala Tutkinto on suunnattu henkilöille, jotka toimivat markkinoinnin ja myynnin työtehtävissä. Heille on jo kertynyt työkokemusta koulutusta vastaavista työtehtävistä. Opintoihin voi osallistua joustavasti työn ohessa. Koulutus on käytännönläheistä ja teoriaopetuksen lisäksi on mm. pienryhmäkeskusteluja. Itsenäinen opiskelu ja teorian soveltaminen omissa työtehtävissä ovat merkittävä osa toteutusta ja oman osaamisesi kehittämistä. Koulutus toteutetaan Teamsillä Lisätietoa suosituista valinnaisista tutkinnon osista linkeistä - Digitaalinen markkinointiviestintä - Brändin kehittäminen Lisätietoa tutkinnosta Mönkkönen Tytti opettaja liiketalous digitaalinen markkinointiviestintä (liiketoiminnan eat) Maahanmuuttajamentori (liiketalous) 044 785 4942 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio Ropponen Marika opettaja liiketalous asiakaspalvelu ja myynti johtamiskoulutukset brändin kehittäminen (liiketoiminnan eat) Työelämämentori (liiketalous) 044 785 8647 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Mönkkönen Tytti opettaja liiketalous digitaalinen markkinointiviestintä (liiketoiminnan eat) Maahanmuuttajamentori (liiketalous) 044 785 4942 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Ropponen Marika opettaja liiketalous asiakaspalvelu ja myynti johtamiskoulutukset brändin kehittäminen (liiketoiminnan eat) Työelämämentori (liiketalous) 044 785 8647 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Tahko Campus: Baarimestarikoulutus antaa itsevarmuutta ammattilaisille ja tuo osaamista alueelle 28.11.2023
Lähiesimiestyön ammattitutkinto kahden työnantajan töistä Viivi Körkkö on toimistopäällikkönä Wartalo Kodit Oy:ssa. 24.11.2023
Lähiesimiestyön ammattitutkinto uuden työn ohessa Tero Mård aloitti elokuussa 2021 uutena työntekijänä N-CLean Oy:ssä palveluohjaajana. Hän halusi itselleen lisää osaamista mm. 20.11.2023