Savon ammattiopiston Toivalan kampusrakennus sai Joutsenmerkin 20.3.2023 kestäväkehitys kampus Joutsenmerkki Savon ammattiopiston Toivalan kampuksen uusi rakennus on saanut Joutsenmerkin tunnustuksena ympäristöystävällisyydestä, terveellisyydestä ja kestävästä kehityksestä. Pohjoismaisen ympäristömerkin tunnuksen on myöntänyt Ympäristömerkintä Suomi Oy. - Haluamme tarjota opiskelijoille ja henkilökunnalla terveelliset, turvalliset ja modernit tilat, joissa näkyy halumme olla kestävän tulevaisuuden tekijöitä, toteaa koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve. Toivalan kampus sijaitsee Siilinjärvellä reilun 10 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen, ja kampuksella on noin 1 100 opiskelijaa. Toivalan Joutsenmerkin saanut O-rakennus on ollut opetuskäytössä elokuusta 2021 lähtien. - Opiskelijat ja henkilökunta ovat kiitelleet uuden rakennuksen toimivuutta ja terveellisyyttä. Uuden rakennuksen myötä Toivalassa on nykyaikaiset oppimis- ja työympäristöt. Positiivista oli myös se, että henkilöstö pääsi vaikuttamaan rakennushankkeen suunnitteluun alusta lähtien, kiittelee koulutuspäällikkö Ari Puustinen. Joutsenmerkki-rakentamisen edelläkävijä Savon ammattiopisto on edelläkävijä Joutsenmerkki-rakentamisessa: Iisalmen kampus sai Joutsenmerkin syksyllä 2019 ensimmäisenä koulurakennuksena Suomessa. Toinen Joutsenmerkitty-koulurakennus on niin ikään Savon ammattiopiston, kun Varkauden kampuksen uudisrakennus sai Joutsenmerkin alkuvuodesta 2020. Koulujen tulee olla edelläkävijöitä, ja Sakky haluaa näyttää suuntaa myös rakentamisessa. Heikki Helve Savilahden kampus on niin ikään rakennettu Joutsenmerkki-ehtoja noudattaen, ja ehtojen toteutumista on dokumentoitu koko rakennusprojektin ajan. Joutsenmerkki myönnetään vasta valmistuneelle rakennukselle lopputarkastuksen jälkeen. Juhlimme Savilahdessa, kun sen aika on. - Koulujen tulee olla edelläkävijöitä, ja Sakky haluaa näyttää suuntaa myös rakentamisessa. Toivomme, että meidän esimerkki rohkaisee myös muita uudistilojen rakentajia ottamaan käyttöön Joutsenmerkin tiukat laatukriteerit, sanoo Helve. Joutsenmerkin kriteerit huomioivat rakennuksen koko elinkaaren. Rakennusajan vaatimuksina ovat muun muassa materiaalien jäljitettävyys ja vähäpäästöisyys, rakennusjätteiden kierrätysmahdollisuudet ja tarkka laadunhallinta ja raportointi. Jokainen käytetty tuote ja materiaali on hyväksytettävä asiantuntijoilla. Valmiissa tiloissa tärkeää on runsas päivänvalo, raitis sisäilma, hallittu melutaso ja tehokas energiankäyttö unohtamatta tilojen toimivuutta ja viihtyisyyttä. Nämä kaikki pitää huomioida jo hankekilpailutuksessa ja suunnittelussa. Savon koulutuskuntayhtymä toteuttaa kestävän tulevaisuuden strategiaa, josta kampusrakentaminen on yksi esimerkki. Strategian mukaisesti haluamme teoillamme rakentaa niin ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti kestävää tulevaisuutta. Oman toimintamme lisäksi edistämme ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuutta myös laajemmin työelämässä ja yhteiskunnassa. Vuonna 2022 opetus- ja kulttuuriministeriö antoi Savon ammattiopistolle kunniamaininnan ekologisen kestävyyden kehittämisestä. Lisätietoja Helve Heikki kuntayhtymän johtaja kuntayhtymän yleisjohto kuntayhtymäpalvelujen kehittäminen strateginen kehittäminen luottamushenkilötoiminta markkinointipalvelut sisäinen tarkastus turvallisuus 044 785 3050 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio Lompola Milla tilapalvelupäällikkö tilapalvelut investointihankkeiden rakennuttaminen sisäilmatyöryhmä vahtimestaripalvelut 044 785 3047 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Helve Heikki kuntayhtymän johtaja kuntayhtymän yleisjohto kuntayhtymäpalvelujen kehittäminen strateginen kehittäminen luottamushenkilötoiminta markkinointipalvelut sisäinen tarkastus turvallisuus 044 785 3050 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Lompola Milla tilapalvelupäällikkö tilapalvelut investointihankkeiden rakennuttaminen sisäilmatyöryhmä vahtimestaripalvelut 044 785 3047 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio
Metsäalan opiskelijoille maksuton ajokortti Savon ammattiopiston metsäalan perustutkinnon syksyllä 2024 aloittavat opiskeli 30.11.2023
Taitaja2024: Tarjolla harjoittelupaikka sisällöntuottajalle Taitaja2024-toimisto etsii joukkoonsa motivoitunutta ja luovaa sosiaalisen median sisällöntuottaj 24.11.2023
Iisalmessa pop up - myymälän avajaiset 25.11 Savon ammattiopiston Iisalmen pop up -puodin avajaisia juhlitaan lauantaina 25.11. 20.11.2023
Varkauden lukion uudet ylioppilaat! Varkauden lukion syksyn 2023 ylioppilaat – lämpimät onnittelumme jokaiselle ja kaikkea hyvää tule 9.11.2023