Rentouttavaa ja turvallista lomaa!

18.12.2020
Kolme kultaista joulupalloa kultaisella taustalla.

Kiitos syyslukukaudesta 2020! Toivotamme kaikille opiskelijoillemme hyvää loma-aikaa, ja tavataan taas vuoden 2021 puolella.

Opiskeluterveydenhuollon palvelut ovat myös loman aikana tauolla: terveydenhuollon palveluja saat kuitenkin oman paikkakuntasi terveysasemilta.

 

Tarkista Wilma ja kotisivut ennen koulun alkua

Seuraamme koronavirustilanteen kehittymistä sekä Suomen hallituksen ja viranomaisten ohjeita myös joululoman aikana ja olemme valmiit reagoimaan niihin nopeastikin. On tärkeää, että seuraatte Wilman tiedotteita sekä Savon ammattiopiston koronainfo-sivua ja Ajankohtaista-palstaa myös ennen joululoman loppua. Tiedotamme näissä kanavissa mahdollisista muutoksista koulun alussa tammikuussa 2021.

 

Toivomme, että seuraat Wilma-viestien lisäksi myös Wilma-tiedotteita. Tiedotteiden ilmoitukset voi laittaa päälle omista ilmoitusasetuksista, jolloin saat tiedon uudesta tiedotteesta. Tietokoneelta katsoessa Wilma-tiedotteet löytyvät Tiedotteet-linkin alta. Puhelimelta katsoessa Wilma-tiedotteet löytyvät oikeassa yläreunassa olevan valikon kautta (kolme viivaa allekkain). 

 

Opiskeluterveydenhuollon saatavuus

Opiskeluterveydenhuollon palvelut ovat suljettu joulun ja uudenvuoden aikoihin. Katso alta tarkemmat päivämäärät paikkakunnittain.

Loman aikana voit kuitenkin olla yhteydessä oman paikkakuntasi terveysasemaan ja päivitykseen.

 

Kuopio

Ajalla ma-ke 21.–23.12.2020 opiskeluterveydenhuollon palvelut ovat keskitetysti Microkadulla Savilahdessa. Sammakkolammentien palvelupiste on jouluviikolla suljettu.

24.12.2020 – 3.1.2021 opiskeluterveydenhuolto on suljettu. Loman aikana ota yhteys omaan hoitotiimiisi. Kuopion kaupungin hoitotiimien alueet ja yhteystiedot (pdf) löydät Kuopion kaupungin nettisivuilta.

 

Iisalmi

Terveydenhoitaja on lomalla 19.12.2020–11.1.2021.

Ylä-Savon soten yhteystiedot löytyvät täältä.

 

Varkaus

Opiskeluterveydenhuollon palvelut ovat suljettu loman aikana.

Voit olla yhteydessä terveysaseman ajanvaraukseen ja neuvontaan puhelimitse 017 579 6000 ma-to klo 8.15-14.00 ja pe klo 8.15-12.00.

Perusterveydenhuollon ympärivuorokautisessa päivystyksessä hoidetaan ensiapua ja kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat, jotka eivät voi odottaa seuraavaan päivään ilman vamman tai sairauden pahenemista: Savontie 55, puhelin 017 579 5000.

 

Toivala

Toivalassa terveydenhoitaja paikalla 23.12.20 asti ja palaa töihin 4.1.2021. Terveydenhoitajan tavoittaa tuona aikana numerosta 044 740 2297.

Siilinjärven terveyspalvelut löytyvät täältä.

Lue lisää

Kesäajan palveluaikoja

Lomakausi tuo muutoksia opiskelijapalvelupisteiden, hakutoimiston ja puhelinvaihteen aukioloaikoi

24.6.2021