Golffari Anton Seppälä, 18, on viettänyt edellisen viikonlopun Porvoossa kisareissulla. Toukokuun lopussa nuorukainen pokkaa merkonomin paperit, ja tulevan kesän kalenteri on täynnä kisoja Suomessa ja ulkomailla. Lähipäivinä hän saa myös tiedon, onko hänet valittu puolustusvoimien urheilukouluun suorittamaan varusmiespalvelustaan.
Lähitulevaisuuden tavoitteena Seppälällä on paikka miesten golfmaajoukkueessa. Pidemmällä aikajanalla tavoite on päästä pelaamaan DP World Touria (entinen European Tour) ja PGA Touria, jotka molemmat ovat tunnettuja ammattilaisgolfin kiertueita. Kiertueet ovat arvostettuja ja tarjoavat pelaajille mahdollisuuden kilpailla alan huipuilla.
Mutta millainen on ollut kuopiolaisen Anton Seppälän matka tähän pisteeseen, jossa hän voi 18-vuotiaana realistisesti asettaa tavoitteekseen kilpailemisen golfin maailmanlaajuisella huipulla?
Naapurin esikuvat innostivat lajiin
Golfin pariin Seppälä hurahti jo 5-vuotiaana. Aluksi Seppälä katseli kiinnostuneena naapurin lasten pelaamista omalla pihallaan. Ei mennyt kauaa, kun hän oli itse pelailemassa heidän kanssaan.
– Into lajiin syttyi heti, ja seuraavat pari vuotta vierähtivät golfin parissa.
Alakoulussa golf kuitenkin jäi taka-alalle, ja Seppälä testasi laajasti muita urheilulajeja. Aktiivisesti hän harrasti kilpatanssia, jalkapalloa ja tennistä, joista jokainen rakensi pohjaa tulevalle paluulle takaisin golfviheriöille. Seitsemännellä luokalla golf alkoi taas vetää puoleensa, ja jälleen naapurilla oli osansa asiassa.
– Naapuri kannusti lähtemään mukaan kilpaporukkaan. Lähdin mukaan, ja siitä se alkoi. Nyt olen pelannut kuusi vuotta kilpaa.

Kun opiskellaan, opiskellaan kunnolla
Omien sanojensa mukaan koulu ei ole ollut Seppälälle koskaan vahvuus, eikä välttämättä edes mielenkiinnon kohde. Vanhemmilla oli kuitenkin painava sanansa sanottavana lapselleen.
– Kotona sanottiin, että ensin pitää hoitaa koulu ja valmistua. Sen jälkeen voi alkaa urheilla ammatikseen.
Seppälä kävikin vanhempiensa kanssa paljon keskusteluja, lähteäkö lukioon vai Savon ammattiopistoon peruskoulun jälkeen.
– Tulimme tulokseen, että jos haluan panostaa urheiluun koulun ohessa, ammattiopisto on parempi vaihtoehto. Valinta on osoittautunut täysin oikeaksi.
Kavereiden kanssa eriteltiin kouluun ja urheiluun käytettävät ajat. Kun keskityimme opiskeluun, silloin opiskelimme täysillä.
Savon ammattiopiston UrheiluAmiksessa on ymmärretty, paljonko tavoitteellinen urheilu vie aikaa ja mitä kaikkea se vaatii, sanoo Seppälä. Koululta opiskelija on saanut tukea ja ohjausta niin opinnoissa kuin koulun ja urheilun yhdistämisessä. Vaikka harjoitusmäärät – tai kuten Seppälä itse sanoo, pallomäärät – ovat olleet suuria, hän on edistynyt opinnoissaan suunnitellulla aikataululla. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen hän valmistuu merkonomiksi liiketoiminnan perustutkinnosta. Ei lainkaan hullummin!
Seppälä kertoo, että tavoiteajassa valmistuminen on pitkälti kavereiden kanssa tehdyn sopimuksen ansiota.
– Parin UrheiluAmiksessa opiskelevan kaverin kanssa eriteltiin kouluun ja urheiluun käytettävät ajat. Kun keskityimme opiskeluun, silloin opiskelimme täysillä.
Lajissa ei tuurilla pärjää
Vanhempien painottamat ”paperit” ovat pian taskussa, ja on aika katsoa tulevaan. Jo kevään 2025 Seppälä vietti Sotograndessa Espanjassa treenaten täysipainoisesti.
– Aamukasilta menimme kentälle ja iltakasilta palasimme takaisin. Espanjassa pääsin treenaamaan kisakautta vastaavissa olosuhteissa, mikä on iso etu tulevaan kauteen lähtiessä.
Seppälän kisakunnosta saatiin jo pilkahduksia toukokuun alussa Porvoossa käydyssä kisassa, jossa hän nappasi 5. sijan alle 21-vuotiaiden sarjassa.
– Pelasin hyvin Porvoossa, mutta tiedän ja tunnen, etten saanut vielä parasta tasoani itsestä irti. Pystyn vieläkin parempaan.

Suomessa golfin kisakausi kestää 4–5 kuukautta, jonka aikana kisatahti on kiivas: Seppälällä onkin kauden 2025 kalenterissa on yli 20 kisaa, joista suurimpina Erkko Thorphy, miesten ja junnujen lyöntipelin SM-kisat sekä junnujen reikäpelin SM-kisa. Ulkomaankisojen osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta tavoitteena on lyödä kilpailujen avauslyönnit muun muassa Englannissa, Espanjassa ja Italiassa.
Yhden golfkisan rupeama kestää useamman päivän.
– Kuka tahansa voi pelata yhden hyvän päivän. Useamman päivän kisoissa nähdään, kuka voi ja osaa pelata tasaisesti. Golfissa ei tuurilla pärjää.
Tähän kiteytyy myös se, miksi golf kiehtoo Anton Seppälää. Nuorukainen tykkää tehdä töitä haluamiensa asioiden eteen.
– Golfissa ei voi ikinä olla liian hyvä. On kymmeniä asioita, joita voi treenata, ja aina voi olla vähän parempi.
Savon ammattiopiston UrheiluAmis – yhdistä koulu ja urheilu
Onko tähtäimessäsi ammatti urheilijana? Haluatko urheilun lisäksi opiskella itsellesi myös ammatillisen tutkinnon? Hae meille!
Savon ammattiopiston UrheiluAmiksessa voit yhdistää ammatillisen opiskelun ja tavoitteellisen urheiluharjoittelun. Olemme Olympiakomitean huippu-urheiluverkostoon kuuluva oppilaitos, jossa tuemme urheilevan opiskelijan pyrkimyksiä kokonaisvaltaisesti.
Voit hakea urheilijana opiskelijaksi kaikkiin Savon ammattiopiston tarjoamiin koulutuksiin.
Lue lisää UrheiluAmis | Savon ammattiopisto.