Savon koulutuskuntayhtymä ja Feelback Group aloittivat yhteistyön alkuvuodesta 2022. Feelback valikoitui kumppaniksemme julkisen kilpailutuksen kautta.
– Tieto on modernin yrityksen tärkeintä pääomaa. Menestystarinat syntyvät kyvystä käyttää sitä oikein. Kyselyjen kautta saatavan tiedon jalostaminen tiedolla johtamisen tueksi on intohimomme ja uskomme että menestystä on tiedossa myös Sakkylle vakuuttaa Pekka Ruuskanen.
Feelbackilla on ollut aiempaa yhteistyötä Sakkyn kanssa liiketalouden koulutusalan kanssa. Feelback on liiketalouden vuosittain järjestämän johtamisseminaarin pitkäaikaisin yhteistyökumppani jo vuodesta 2016. Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon opiskelijoiden osallistuminen Feelbackin tekemään 360 johtajuusarviointiin on ollut jo vuosia käytössä.
– Opiskelun yhteydessä tehtävä arviointi keskittyy esihenkilön toiminnan monipuoliseen tarkasteluun. Se antaa tarkempaa tietoa kuin esimerkiksi henkilöstökyselyn yhteydessä tuleva palaute esihenkilölle. Monelle opiskelijalle tällä tasolla tehty tarkastelu on ensimmäinen laatuaan sanoo lehtori Jaana Piippo. Johtamisen ja yritysjohtamisen opiskelijoiden palaute johtajuusarvioinnista on erittäin myönteinen.
Feelback on moderni tutkimustalo joka toimii Kuopion lisäksi Helsingissä Tampereella ja Lappeenrannassa. Feelbackin 50 ammattilaista kerää tulkitsee ja jalostaa tietoa organisaatioiden arjen tarpeisiin. Merkittävä on Feelbackin valitsema kansainvälisesti arvostettu Dashbord-raporttiportaali jota on jatkokehitetty Feelbackin toimesta ja se luo huippupohjan tiedon jakamisella raportoinnille ja analyyseille.
Feelbackin tutkimuspalvelu- ja asiantuntijaratkaisuja käyttävät sadat Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset. Julkisen sektorin osuus asiakkuuksissa on ollut koko ajan nousussa ja esittää merkittävää roolia kokonaisuutena.
– Feelbackin selkeä projektinhallintamalli luo varmuutta tutkimusten läpiviennille ja asiakas saa palvelua alusta loppuun sanoo Feelbackin markkinointi- ja projektiassistentti Hanna-Mari Karrinaho. Sakkyn tietoa siis jalostuu laadukkaan tutkimuksen ja -työkalujen kautta.
Mitä yhteistyö merkitsee Savon ammattiopistossa kehittämistoiminnan parissa työskentelevän kehittämisasiantuntija Arja Pihavaaran mielestä?
– Yhteistyö Feelbackin kanssa liittyen henkilöstökyselyihin on ollut alusta lähtien hyvään vuoropuheluun perustuvaa. Feelbackissa kuunnellaan asiakkaan tarpeet ja haetaan yhdessä ratkaisuja haasteisiin ja pulmiin. Feelback toimii tehokkaasti ja tekee mitä lupaa. Työn laadukkuudesta huolehditaan keskustelemalla ja antamalla palautetta.
Hyvän kumppanuuden eväät ovat olemassa. Odotamme mielenkiintoista ja tuloksellista yhteistä retkeä hyvällä fiiliksellä.
Lisätietoja:
Feelback Group
Pekka Ruuskanen
Toimitusjohtaja Partner
0400 688 699
pekka.ruuskanen@feelback.com
Savon koulutuskuntayhtymä
Arja Pihavaara
Kehittämisasiantuntija
Tukipalvelut Strategian tuki
044 785 3012
arja.pihavaara@sakky.fi