20.4.2017

Suurempi uho ja enemmän harjoittelua

Heli Laitinen
Suurempi uho ja enemmän harjoittelua

Kuopiossa Savon ammatti- ja aikuisopiston puualalla opiskeleva Matti Ruuska harjoittelee toukokuussa järjestettävään Nuorten ammattitaidon sm-kilpailuun Taitajaan. Taitajaan hän osallistuu toista kertaa viime vuoden sijoitus oli 4.s 023pisteen erolla kolmanteen sijaan. Sitä tänä vuonna lähdetään kuromaan kiinni Matti kertoo. Tänä vuonna uho on kovempi ja harjoittelen enemmän myös ihan perusjuttuja. Yritän tehdä vähemmän virheitä kuin muut finalisti kertoo.

Puu on hieno kestävä ja ekologinen materiaali josta voi tehdä mitä vaan. Tulevaisuuden suunnitelmissa mielessä siintää kirkkaana ”Arkkitehti rakennusarkkitehti rakennusmestari”. Minua kiehtoo ajatus puukerrostalojen rakentaminen isoista elementeistä. Siihen tarvitaan uutta osaamista ja uusia näkemyksiä toteaa Matti.

Kun teen itselle asiakkaalle tai kilpailuun töitä motivoi se minua tekemään parhaan työnjäljen Matti kertoo. Kilpailussa teen kaiken viimeisen päälle.

Juuri ennen viime vuoden kilpailua päättyi NY-vuosi teen nytkin koko ajan asiakastöitä.
Opintojen ohessa ajan myös Varkauden taksissa yövuoroa.

Suurempi uho ja enemmän harjoittelua

 

Savon ammatti- ja aikuisopiston puualan lehtori Jukka Korhonen valmentaa Mattia jo toista vuotta peräkkäin. Kilpailijana Matin vahvuuksiin kuuluu nopeus tarkkuus ja työn viimeistelyn taso on hieno. Matti on itseohjautuva huumorintajuinen ja vahvasti oma-aloitteinen. Opinnot ovat jo hyvänaikaa olleet loppusuoralla mutta Matti viihtyy koululla harjoittelemassa valmentaja kuvailee.

Helsingissä 15.–18.5.2017 järjestettävään Taitaja2017 finaaliin osallistuu 18 edustajaa Savon koulutuskuntayhtymästä. Tapahtuma on avoin yleisölle ja sinne on ilmainen sisäänpääsy.

Lisätietoja tapahtumasta:www.taitaja2017.fi

401 Huonekalupuuseppä
Kilpailija: Matti Ruuska Yksikkö: Presidentinkatu 3 Kuopio  
Valmentaja: Jukka Korhonen