Lähivuosina Savon ammattiopiston toiminnot Kuopiossa keskittyvät pääosin Savilahden yhteiselle kampukselle Savonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston kanssa. Savilahden uusien rakennusten käyttöönotto tapahtuu aikavälillä 2020-2023. Savilahteen syntyy toisen asteen ja korkea-asteen ainutlaatuinen kampus ja uudenlainen oppimisympäristö. Savilahdesta muodostuu elävä ja huippunykyaikainen kampusalue Kallaveden rannalle. Opiskelijoilla on erinomaiset mahdollisuudet toimia hyvässä yhteistyössä hyödyntäen alueen laajaa yritysmaailmaa.
Mölymäki amiska. Nykyiseltä nimeltään Savon ammattiopisto on järjestänyt ammatillista koulutusta samalla paikalla kauan. Pitkät perinteet ovat määrittäneet kaupunkikuvaa ja vankat seinät ovat mahdollistaneet oppimisen lukuisille opiskelijoille vuosien saatossa.
Kuopiolainen Seppo Rossi on yksi vuonna 1952 vuonna valmistuneista olympiapuusepistä. Opiskelu aikanaan alkoi Konttisen rakennuksessa ja muistaapa hän hyvinkin että ensin oli tehtävä kolme työtä ja näytettävä osaamisensa vasta sitten oli lupa koskea koneisiin. Valmistumisen jälkeen tie johdatti Presidentinkatu 3:een uuden ammattikoulun rakennustyömaalle ja sementtisäkkien kantoon. Rakennus valmistui vuonna 1959 ja on mahdollistanut monien monien ihmisten ammatillisen kehittymisen. Työ oli raskasta mutta mieluisaa. Työmaan tärkeyttä elämässä kertoo myös tarinat 50- 60- ja 65-vuotis luokkakokouksista joita Presidentinkatu kolmosen seinien sisällä on vietetty.
Kierrettäessä tuttuja käytäviä muistaa työmies peruskiven paikan. Peruskiveen on rakennusvaiheessa muurattu kunnon rakennustapaan kuuluen päivän lehti papereita ja rahoja. Peruskivi muurattiin 21.3.1958 ja elokuussa 1959 alkoi koulut.
– Seppo Rossi luettelee tärkeät vuodet ja päivämäärät kuin ulkomuistista mutta tärkeästä työmaasta ja rakennuksesta on tullut kirjoitettua asioita ylös. Myös koulun purkaminen harmittaa Rossia aikanaan rakentamassa oli pitkälti toistasataa miestä.
– Perinteitä on tärkeää kunnioittaa vaikka oppimiseen koittavat uudet ympäristöt ja uudet ajat on tärkeää muistaa juuret joista lähdemme. Kestää aikansa ennen kuin Savilahti saavuttaa Mölymäen kaltaisen tuttuuden. Piirustuksiin merkitään hyvissä ajoin peruskiven paikka ja se huomioidaan purkuvaiheessa näin pala historiaa lähtee Savilahteen Savon ammattiopiston projekti-insinööri Ari Matilainen toteaa.