Vastavalmistunut siilinjärveläinen datanomi Jonne Okkonen tiesi jo ysiläisenä että datanomiopinnot ja Taitaja-kilpailut ovat häntä varten. Lukio-opintoja enemmän kiehtoi oman alan löytyminen ja tekemällä oppiminen. Ysiluokalla kävimme tutustumassa koululla samalla kerrottiin Taitaja-kilpailuistakin. Jo silloin tiesin että haluan osallistua Jonne kertoo.
Jonne osallistui Taitaja-kilpailuun kolme kertaa: Turussa Seinäjoella ja Helsingissä. Savon ammatti-ja aikuisopiston mittapuulla tämä on harvinaista. Kaksi osallistumiskertaa on aika yleinenkin luku ja useampi kerta mukana ei tarkoita että sijoitukset automaattisesti nousevat jokaisella kerralla. Turun kilpailusta tuliaisena oli pronssia Seinäjoella sijoituksen ollessa neljäs.
Jonne kehuu valmentajiensa Simo Ojalan ja Jussi Niskasen ammattitaitoa ja tietämystä sekä sitä että apua on saanut aina tarvitessa. Tänä vuonna harjoittelin enemmän olin työssäoppimisjakson koululla ja pystyin paremmin irrottamaan aikaa treenaamiseen. Olen kehittynyt Taitaja-kilpailujen ansiosta: ongelmanratkaisukykyni on parantunut paineensietokyky on kasvanut ja varsinkin tehtävien tulkitsemista olen oppinut matkan varrella. Yleisön läsnäolo ei häirinnyt kun katse oli kohti maalia Jonne kertoo. Helsingin messukeskuksessa tehtiinkin Taitaja-kilpailun yleisöennätyksiä lähes 100 000 kävijää kolmen päivän aikana. Tiesin että tehtävät menivät hyvin mutta aiemmista vuosista poiketen sijoitukset julistettiin vasta päättäjäisissä. Tykkäsin että juuri se toi tänä vuonna tehtävien suorittamiseen rentoutta ja tasaisuutta Jonne kertoo.
Joka tapauksessa tänä vuonna voitto oli tavoitteena ja sen saavutin valmistuin todella hienoissa merkeissä. Ammattitaitoni on testattu Sm-tasolla. Ja näyttäähän meriitti aika kivalta Cv:ssäkin Jonne toteaa.
Tietojenkäsittelyn Taitaja2017- Suomen mestari on saanut paljon palautetta hienosta suorituksesta. Perhe seurasi palkintojenjakoa suorana netistä. Jonne kertoo että jatkosuunnitelmissa on armeija ja valintakoetuloksiakin jännitellään. Armeijan osalta kiehtoisi päästä koulutusta vastaaviin tehtäviin ja ammattikorkeakoulu puolestaan aikanaan kiidättänee Jyväskylään. Sitten töihin ja ehkä jossain vaiheessa lisää opiskelua. Aika näyttää mutta nyt on aika ansaitulle kesälomalle.