Yrittäjyyden ammattitutkinto antoi varmuutta toteuttaa unelmia

30.5.2023
Jennika Manninen

Yrittäjyyden ammattitutkinnon opinnot Savon ammattiopistossa ovat kuopiolaisella Jennika Mannisella viimesilausta vaille valmiit. ”Yrittäjäperheessä kasvaneena minusta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää!” Naurahtaa Jennika, joka on aiemmalta koulutukseltaan sosionomi ja tehnyt töitä erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Taito kohdata ihmisiä ja halu auttaa onkin ollut keskeinen tekijä myös omassa yritystoiminnassa.

Jennika kiinnostui energeettisestä jäsenkorjauksesta omien terveyshaasteiden vuoksi ja hän aloitti Suomen energiahoitajien opinnot, jotta voisi hoitaa itseään. ”Omien kokemusten myötä innostuin hoitomuodosta niin, että aloin tehdä hoitoja myös läheisilleni. Minulle tuli suuri halu auttaa muita ja ajatus yrittäjyydestä alkoi kypsyä pikkuhiljaa.”

Opintovapaalle ja yrittäjäksi

Yritysideani oli melko selkeä jo siinä vaiheessa, kun aloin opiskella Yrittäjyyden ammattitutkintoa. Ensimmäisten lähiopintojen aiheena oli oman yritysidean rakentaminen ja tarkasteleminen monesta eri näkökulmasta. Tätä kautta yritysideani jäsentyi itsellekin heti selkeämmäksi ja sain paljon uusia ideoita, kun pystyin katsomaan kokonaiskuvaa monipuolisemmin. Opintojen edetessä sain koko ajan lisää työkaluja yritysidean kehittämiseen.” 

Jennikan yritys Energiahetki tarjoaa energeettistä jäsenkorjausta ja energiahoitoa. ”Nykyinen elämäntyyli on monella tapaa kiireistä ja kuormittavaa. Energeettisellä jäsenkorjauksella voidaan rentouttaa syviä lihaksia, lievittää stressikuormaa, aktivoida parasympaattista hermostoa ja sitä kautta korjata asentovirheitä sekä poistaa erilaisia kipuja.”

Opettajien innostus ja palo on tarttuvaa!

Yrittäjyyden ammattitutkinnon sisältö on rakennettu niin, että opinnot etenevät loogisesti tähdäten yrityksen perustamiseen ja/tai yritystoiminnan kehittämiseen. Opintoihin sisältyy monta eri osa-aluetta, joista tietoa jakavat omasta aihealueestaan innostuneet opettajat. Tämä innostus sai omankin kipinän syttymään ja rakkauden omaan työhön roihahtamaan!

Talouden hoitaminen, hinnoittelu ja kirjanpito olivat itselle vierain ja siitä johtuen myös vaikein osa-alue, joten talouden hallintaan liittyen sain varmasti eniten uutta tietoa. Koen kuitenkin oppineeni uutta ja kehittyneeni aivan jokaisella osa-alueella. Kaikki oppimani sisällöt ovat kokonaisuutena luoneet hyvän pohjan yrittäjänä toimimiseen.  

Opettajat olivat tukena koko koulutuksen ajan ja heistä huokui aito auttamisen halu.
Jennika Manninen

Koulutuksessa parasta oli ehdottomasti juurikin kokonaisuus. Sain paljon uutta tietoa ja opin eri osa-alueista, joiden pohjalta hahmottui kokonaiskuva siitä, mitä kaikkea yrittäjyys pitää sisällään.

Voin lämpimästi suositella koulutusta kaikille, jotka haaveilevat oman yrityksen perustamisesta. Koulutus sopii lisäksi yrittäjille, jotka haluavat kehittää yritystoimintaansa sekä omaa osaamistaan.”

Jennika Manninen ja Hiltulanlahti

Jennikalle valmistuu uudet toimitilat kotiin Kuopion Hiltulanlahteen, mutta tarvittaessa hän tekee kotikäyntejä asiakkaiden luo.

Yrityksen sometilit löytyvät Facebookista ja Instagramista nimellä Energiahetki. Sivuilta pääsee tutustumaan tarkemmin palveluihin, hinnastoon sekä ajanvaraukseen. Ajanvaraus löytyy suoraan myös osoitteesta https://vello.fi/energiahetki-jennikamanninen/ 

Teksti ja kuvat: Tytti Mönkkönen

Yrittäjyyden ammattitutkinto 

Yrittäjyyden ammattitutkinto alkaa seuraavan kerran 23.8.2023. Koulutus on suunnattu henkilöille, jotka suunnittelevat yritystoimintaa sekä aloittaville ja toimiville yrittäjille. Käytännönläheinen ja monipuolinen koulutus on iltaisin n. kaksi kertaa kuukaudessa Savilahdessa Kuopiossa.

Koulutus toteutetaan yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Savo Business Centerin kanssa. Business Center tarjoaa koulutuksen opiskelijoille asiantuntijasparrausta vähintään kaksi kertaa opiskelijan tarpeen mukaan.

Koulutuksesta kiinnostuneille ja siihen hakeneille on infotilaisuus 10.8. klo 17 osoitteessa Microkatu 1. Ilmoittaudu mukaan petri.lehtoranta@sakky.fi. Lisätietoa ja haku koulutukseen www.sakky.fi/yrat

Tuoreimmat