Savon ammattiopisto kehittää koko Pohjois-Savoa kohti vastuullisuutta

27.3.2023
Ravintolan yleiskuvaus.

Ammatillisella koulutuksella on rooli kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän avainpelaajana. Savon ammattiopistossa on tehty pitkäjänteistä, tavoitteellista ja tuloksellista kestävän kehityksen työtä vuodesta 2005 lähtien. Työ pohjautuu tietoon ja tunnistettuihin ympäristövaikutuksiimme. Tarkastelemme kriittisesti omia toimiamme ja otamme harppauksia kohti ympäristövastuullisempaa Savon ammattiopistoa. Pienennämme ekologista jalanjälkeämme ja tavoitteellisesti kasvatamme kädenjälkeämme.

Näkyvämpiä tekoja ovat uudet Joutsenmerkki-ehdoin rakennetut kampusrakennukset Iisalmessa, Toivalassa Siilinjärvellä, Savilahdessa Kuopiossa sekä Varkaudessa. Rakennusprojektit antoivat myös alueen rakennusliikkeille ja muille hankkeessa mukana olleille toimijoille arvokasta osaamista tarkoin säännellystä ja valvotusta ympäristövastuullisesta rakentamisesta. Tämä osaaminen on tulevien tilaajien hyödynnettävissä.

Koulutamme vastuullisia osaajia alueen työelämän palvelukseen.

Perustehtävämme mukaisesti koulutamme vastuullisia osaajia alueen työelämän palvelukseen. Opetuksessa huomioimme toimialan ympäristökysymykset ja viemme osaamisen käytännön tekoihin. Tämä vaatii myös henkilökunnan osaamisen jatkuvaa kehittämistä.

Uusien osaajien koulutuksen rinnalla tarjoamme kestävän kehityksen asiantuntijuutta myös suoraan yrityksille. Olemme yhteistyössä yritysten kanssa laatineet muun muassa ympäristöjärjestelmiä (Ekokompassi ja ISO 14001), vastuullisuusvaatimuksia hankinnoille ja alihankinnoille sekä kehittäneet energiatehokkuutta ja jätehuoltoa. TKI-osaaminen on osa ammatillista koulutusta.

Savon ammattiopisto on Suomessa ensimmäinen julkinen toimija, joka on tehnyt hankintoihin huomiota kiinnittävän EU-ympäristömerkkisitoumuksen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö on huomioinut työmme ekologisen kestävyyden kehittämisessä. Osaamisemme ja sitoutumisemme palvelee koko Pohjois-Savoa. Olemme kaikkien käytettävissä.

Tuoreimmat