Täydennyskoulutus vastaa autotekniikan kiihtyvään kehitykseen 5.12.2022 - Anu Kähkönen täydennyskoulutus jatkuvaoppiminen autoala Autotekniikan kehitysvauhti on viime vuosina ollut kuin kiihdytysajoissa konsanaan. Muutokset muun muassa käyttövoimassa ja kuljettajaa avustavissa järjestelmissä haastavat myös alalla työskentelevät ammattilaiset. Savon ammattiopisto vastaa työelämän tarpeisiin: autoalalla työskentelevien toiveista ja tarpeista kumpusi täysin uusi koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota uusinta tietoa ja osaamista alan ammattilaisille. Laaja kokonaisuus uutta osaamista Autotekniikan täydennyskoulutus starttasi maaliskuussa 2022 ja moottorit sammutetaan saman vuoden marraskuussa. Opinnot ovat sisältäneet kahdeksan lähiopetuspäivää ja mukana on ollut niin teoriapainotteisempaa oppimista kuin käytännön tehtäviäkin. Kouluttajina on ollut sekä Savon ammattiopiston omia opettajia että ulkopuolisia asiantuntijoita. Koulutuksessa on mukana myös kuopiolainen Mika Tikka (kuvassa oikealla). Tikka yllättyi koulutuksen laajuudesta. - Kaikin puolin on ollut monipuolinen ja kattava kokonaisuus. Opinnot ovat sisältäneet muun muassa ensiapukurssin, joka on ollut todella hyödyllinen kertaus taitoihin. Tikka on ollut pari vuotta Kuopion autopajan yrittäjänä ja sitä ennen parikymmentä vuotta isossa merkkiliikkeessä mekaanikkona. Opintokokonaisuuden koulutusajat sijoittuvat iltapäivään ja alkuiltaan, jolloin yrittäjänkin on helpompi sovittaa opinnot osaksi arkea. - On hyvä, ettei yrittäjän suorittava työt keskeydy kokonaan koulupäivien ajaksi. Ennen puoltapäivää kerkeää ottaa suunnilleen yhden auton huollettavaksi. Ensimmäisten sähköautojen merkkiliiketakuut alkavat umpeutua, mikä tuo sähköllä kulkevia menopelejä myös merkkiriippumattomiin autokorjaamoihin. Esimerkiksi yhden konsernin autojen erityisosaaminen voi poikia uusia asiakkuuksia ja turvata jatkuvuutta. - Oman osaamisen kehittäminen on välttämätöntä, jos haluaa pysyä kilpailussa mukana, Tikka sanoo. Koulutus vastaa alan tarpeisiin Savon ammattiopiston autotekniikan täydennyskoulutus on suunniteltu mekaanikoille ja yrittäjille, joita myös kuultiin koulutuksen sisällön valmistelussa. - Kokonaisuus on suunniteltu yhteistyössä alueen yritysten kanssa, jotta alan todelliset tarpeet tulevat huomioiduksi. Tällöin opitut tiedot ja taidot voi viedä suoraan käytännön työhön, kertoo opettaja Ilkka Poussu (yläpuolen kuvassa vasemmalla). Autotekniikan täydennyskoulutus ei johda tutkintoon. Niin yrittäjät kuin työntekijät suorittavat opinnot oppisopimuksena, jolloin oppiminen tapahtuu osana työntekoa. Oppisopimuskoulutus on koulutuksena maksuton opiskelijalle ja työnantajalle. Autoalan koulutukset Savon ammattiopistossa voi opiskella autoalan perustutkintoja, joissa on valittavana kolme osaamisalaa ja yhdeksän tutkintonimikettä. Lisäksi koulutamme autoalan ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä tarjoamme täydennyskoulutuksia alan ammattilaisille.
Kehitämme maahanmuuttaneiden opintoja ja ohjausta Maahanmuuttajatiimi ja maahanmuuttajamentorit aloittivat toimintansa syksyllä 2023. 29.9.2023
Prosessiala toi elämään tasapainoa Piia Leppäsen uusi ura valikoitui poissulkumenetelmällä. 14.9.2023
Turvallisuusalan opinnot valmistivat tosielämän tilanteisiin Into ja hyvin tehty työ johtivat oppisopimukseen. 23.8.2023
Kehitämme maahanmuuttaneiden opintoja ja ohjausta Maahanmuuttajatiimi ja maahanmuuttajamentorit aloittivat toimintansa syksyllä 2023. 29.9.2023
Prosessiala toi elämään tasapainoa Piia Leppäsen uusi ura valikoitui poissulkumenetelmällä. 14.9.2023