Opiskelulla ei ole ikärajaa - Niilo saa monipuolista täsmäoppia yritykseensä 3.11.2021 - Panu Pöyhtäri Niilo Kalsi, 72, on esimerkki siitä, mitä elinikäinen oppiminen voi olla. Niilo on pitkän työuran kansainvälisissä YK:n kehitysyhteistyöprojekteissa pääasiassa Itä-Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa tehnyt suunnittelumaantieteilijä. Hän toimii nykyään ekologisia huonekaluja suunnittelevan ja valmistavan Opilion Oy toimitusjohtajana ja yhtenä viidestä yhtiön osakkaista. Opilionin osakkaissa on erikoisosaajia muotoilun, CAD-suunnittelun ja markkinoinnin osa-alueilta ja tuotanto tapahtuu alihankintana Ergo Kalusteet Oy:lla Karttulassa. Puualan ammattitutkinnon osia ja digitaalista markkinointiviestintää Niilo suorittaa yrittämisen ohessa Savon ammattiopistossa puuteollisuuden ammattitutkinnon osia omiin tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Puuteollisuuden tutkinnon osien lisäksi Niilo on valinnut tutkinnon osia liiketaloudesta mm. digitaalista markkinointiviestintää. - Näen tärkeäksi myös itse osata ja vähintäänkin ymmärtää eri toimintoja ja siihen olen saanut paljon tietoa Savon ammattiopistosta. Puuartesaani kurssilta ensimmäiset Opilion jakkaran mallit Niilo on harrastanut koko aikuisikänsä puuveneitä ja purjehtimista. Myytyään aiemman puuveneensä hän tapasi sattumalta postin jonossa Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen (nyk. Ingmanedu) veneenrakennuksen opettajan, venemestari Esko Mattsonin. - Kysyin Eskolta, että tietäisikö hän myytävää purjevenettä? Esko ei tiennyt, mutta kehotti tulemaan heille opiskelijaksi ja rakentamaan omaan veneen. Ja niin tein, naurahtaa Niilo. Samalla, kun Niilo suoritti Ingmanilla puuartesaani puuveneenveistäjän kurssin, hän teki myös ensimmäiset Opilion jakkaroiden esiasteet kurssin iltatunneilla. - Opiskelujen jälkeen tein tuttaville ja sukulaisille muutamia isoja puuveneitä. Isojen puuveneiden markkinoita ei kuitenkaan ollut laajemmin, joten puutuotteiden tekeminen kääntyi vaneristen huonekalujen ja lasten lelujen tekemiseen. Opilion jakkarat alkoivat löytää myös muotonsa. Lisäoppia suoraan yritykseen hyödynnettäväksi Aina kun yrittäjänä on tarvinnut lisäoppia, Niilo on huomannut olevansa koulun penkillä. Savon ammattiopiston puualan erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Niilo sai idean ammattiopistosta alan yrityksille lähetetyn suorakirjeen inspiroimana. – Koulutukseen tutustuessani huomasin, että tässä on juuri sitä oppia, mitä tarvitsen kuten CAD-suunnittelu, CNC-jyrsintä, vesileikkaus, 3D-tulostus ja markkinointi. Minusta opiskelu on mukavaa ja se palkitsee. Eihän opiskelu aina helppoa ole ja siihen pitää tehdä töitä. Savon ammattiopiston koulutus kuitenkin liittyy niin läheisesti yrityksen käytäntöön, että se motivoi entistä enemmän opiskelemaan. - Näen tärkeäksi myös itse osata ja vähintäänkin ymmärtää eri toimintoja ja siihen olen saanut paljon tietoa Savon ammattiopistosta. Onhan se ihan huikeeta, että saa tarpeen mukaista oppia melkein henkilökohtaisesti ja maksuttomalla oppisopimuksella, hehkuttaa Niilo. Tärkeänä aiheena opiskeluissa Niilo nostaa markkinoinnin, jota opiskeltiin toimivasti verkon välityksellä yhdessä innostuneen ryhmän kanssa. Niilo opiskeli digitaalista markkinointiviestintää samaan aikaan, kun Opilionilla oli juuri yrityksen markkinointi lähdössä käyntiin. - Hienoa on ollut huomata, että näin vanhemman sarjankin kaveri oppii digitaalisia asioita, ei ne nyt niin vaikeita ole. Nyt on satsattu hakusanoihin ja Google- mainontaan. Vaikka liikennettä on, niin myynti lähtee käyntiin pikkuhiljaa. Pienen hiilijalan tuotteita markkinoille Hyviä askelmerkkejä markkinointiin on muutenkin. Meitä pyydettiin esimerkiksi marraskuun Glorian koti – vastuullisuuden teemalehteen mukaan. Meillä on hiilijalanjälki huomattavasti pienempi kuin perinteisesti valmistetuissa huonekaluissa. Toisaalta desing on tärkeä, eihän kukaan osta tuotetta, joka on ruma, vaikka se olisi kuinka ekologinen. Yritys on alkutaipaleella ja kaikki osakkaat edistävät vielä yrityksen toimintaa oman toimensa ohessa. – Meitä ja tuotteita on kehuttu, mutta korona tuli pahaan aikaan, koska kaikki alalle tärkeät messut peruuntuivat. Tuotteet Heidi- ja Julius-jakkarat ovat verkossa, mutta niitä ei vielä tarpeeksi tunneta. Suonenjoella toimiva yritys tähtää kotimaan markkinoiden lisäksi erityisesti Saksaan ja Japaniin. Opilion ja Niilo olivat mm. osallistumassa haastattelun jälkeisenä päivänä hybrininä toteutettuun Menesty Japanissa vientitapahtumaan Suomen Tokion suurlähetystön Metsä-paviljongissa. Ei voi kuvitella parempaa elävää mainosta elinikäisestä oppimisesta ja yrittäjyydestä kuin Niilo, mikä Innostus, Kokemus ja Karisma! Yhtenä tulevaisuuden visoina on personoidut 3D-tulostetut Opilion-tuotteet.
Alkusammutustaitoja opiskelijoille ja turvallisuustietoutta henkilökunnalle Pelastusopiston alipäällystökurssin opiskelijat järjestivät alkusammutuskoulutuksen Savon ammattiop 24.3.2023
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon ohjelmistoalan opiskelijat kehittävät planeetan ja ihmiskunnan pelastavia ratkaisuja Savon ammattiopiston tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat osallistuivat valtakunnalliseen Beyond 2030 Challenge kilpailuun, johon osallistui jo 13.3.2023
Savon ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikka tarjoaa yrityksille osaamisen kehittämistä Savon ammattiopisto järjesti yhteistyössä Sandvik Coromantin kanssa 19.1.2023 koneistuksen de 21.1.2023
Kehitämme maahanmuuttaneiden opintoja ja ohjausta Maahanmuuttajatiimi ja maahanmuuttajamentorit aloittivat toimintansa syksyllä 2023. 29.9.2023
Prosessiala toi elämään tasapainoa Piia Leppäsen uusi ura valikoitui poissulkumenetelmällä. 14.9.2023