Jerelle UrheiluAmis antoi hyvän pohjan tulevaisuudelle

4.6.2021
Salibandypeli, maalivahti on torjunta-asennossa ja pelaaja lähestyy maalia juosten.

Savon ammattiopistosta valmistui keväällä 2021 onnellinen nuori: uunituoreet tutkintopaperit olivat Jere Koistisen kainalossa ja taskussa poltteli pelaajasopimus kovatasoiseen salibandy-seuraan.

 

UrheiluAmis mahdollisti lajiharjoittelun

UrheiluAmis mahdollisti Jere Koistiselle sekä tavoitteellisen salibandy-harjoittelun että ammattiin opiskelun. 19-vuotias Jere valmistui talotekniikan ammattilaiseksi keväällä 2021.

”Opettajat ja koulun muu henkilökunta olivat järjestäneet olosuhteet hienosti: pääsin niin aamu- kuin iltatreeneihin. Se antoi mahdollisuuden keskittyä omaan lajiin.”

UrheiluAmiksen opiskelijat saavat ympärilleen ja tuekseen laajan joukon osaavia ammattilaisia niin opintoihin kuin urheiluharjoitteluun. Valmennuksessa Savon ammattiopisto tekee yhteistyötä Kuopion alueen urheiluakatemian kanssa, ja valmennusta ajatellaan kokonaisuutena.

 

Käytännön tekeminen kiinnosti

Jerelle oli selvää, että hän haluaa opiskella itselleen ammattipätevyyden urheilu-uran rinnalla. Talotekniikka oli alusta lähtien häntä kiinnostava ala.

”Talotekniikassa kiinnosti se, että sai tehdä itse töitä, eikä ollut pelkkää tietokoneella istumista.”

Urheilun takia kouluaineiden lukeminen oli jäänyt taka-alalle jo yläkoulusta lähtien. Näin ollen käytännön läheisempi ammattiopisto tuntui luontevammalta koululta kuin lukio.

Jere kuuli aikoinaan UrheiluAmiksesta omilta kavereiltaan. Hän on ollut tyytyväinen valintaansa, ja suosittelee muitakin samassa tilanteessa olevia tutustumaan UrheiluAmiksen mahdollisuuksiin.

”Opettajat ovat olleen mukavia, ja kouluun on ollut helppo ja kiva mennä. Ja hauskaakin meillä on ollut!”

 

Nokka kohti Pirkanmaata

Salibandyn myötä Jere matkaa kohti Pirkanmaata, kun urheilija sai kolmen vuoden sopimuksen Nokian KrP -seuran kanssa.

Seura on SM-mitalistijoukkue, ja Suomi on voittanut lajin maailmanmestaruuksia. Esikuvia ja kovia pelivastuksia on näin ollen luvassa.

”Toivon, että pääsen heti pelaamaan Tampereella. Taso on kova, joten myös harjoitella pitää.”

Nuori, tummahiuksinen mies, ylävartalokuva.

 

UrheiluAmis

  • Yhdistää ammatillisen opiskelun ja tavoitteellisen urheilun.
  • Urheiluvalmennuksesta saa osaamispisteitä tutkintoon.
  • Tiivistä yhteistyötä Kuopion alueen urheiluakatemian ja Kuopion klassisen lukion urheilulinjan sekä paikallisten seurojen kanssa.
  • Savon ammattiopisto on Olympiakomitean huippu-urheiluverkostoon kuuluva oppilaitos.