Ammatillisen opettajan elämänohjeet valmistuville

28.5.2020 -

Vähän omia ajatuksia, vähän opittua ja vähän lainattua. Juuri sopiva sekoitus ohjeita tähän hetkeen, kun valmistut. Nämä ohjeet on koonnut Savon ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan opettaja Katri Rämänen. 

Kiitän kuluneesta vuodesta. Olette olleet ihania ja kanssanne on ollut ilo tehdä työtä. ”Elämä on aivan liian tärkeä asia, jotta sen voisi ottaa vakavasti.”   Silti haluaisin muistuttaa sinua muutamasta alla olevasta asiasta.

  1. Missä milloin kuljetkin, muista soittaa äidille, isälle tai muulle läheisellesi, joka sinut on elämän taipaleelle saattanut. Mutta lisäksi muista soittaa ilmoittaa itsestäsi myös meille, jotka ovat saattaneet sinut ammatilliselle polullesi.
     
  2. Tänään sinun ei tarvitse vielä välttämättä tietää, mikä sinusta tulee ”isona”. Ne, jotka meistä aikuisista väittivät tietävänsä tulevaisuuden sinun iässäsi, huijasivat tai olivat väärässä. Sinulla on koko elämä aikaa selvittää, kuka olet ja mitä haluat. Siitä tässä koko hommassa, nimeltä elämä on kysymys.
     
  3. Älä pelkää tehdä elämässä vääriä valintoja. Olen varma, tulet niitä joka tapauksessa tekemään, mutta varmasti tulet myös oppimaan vääristä valinnoista ja jatkamaan niistä huolimatta eteenpäin. Huonoina hetkinä, on hyvä muistaa, että hyvään elämään kuuluvat myös virheet. 
     
  4. Turhamaisuus, kateus ja viha ovat myrkkyjä, joita ei kannata kylvää. Muista, että toinen ihminen hyvässä ja pahassa on aina enemmän kuin ajatuksesi hänestä.
     
  5. Elämässä onnellisuudesta vastuu on meillä itsellämme. Valitse polullesi asioita, mitkä saavat sinut nauramaan, hymyilemään ja itkemään onnesta. Parisuhde ja ystävät ovat mahtavia asioita. Vaikka koetkin heidän kanssaan onnellisia hetkiä, heidän tehtävä on rakastaa sinua, mutta ei tehdä sinua onnelliseksi. Sen sinä teet itse.
     
  6. Huonoina hetkinä kannattaa muistaa, että usein aika korjaa asiat. Opettele olemaan kärsivällinen ja anna itsellesi ja asioille aikaa esim. nukkumalla yön yli seuraavaan päivään. Jos epäonnistut, lohduta itseäsi kuten lohduttaisit parasta ystävääsi.
     
  7. Jos mielesi tekee maalata seinät keltaisiksi, mutta mietit, olisiko kuitenkin järkevämpää maalata ne valkoisiksi, koska keltaiseen ehkä joskus kyllästyy, niin älä hyvä ihminen jahkaile vaan maalaa ne keltaisiksi. Älä jätä itseäsi ilahduttavia asioita tekemättä vain siksi, että pelkäät muuttavasi niiden suhteen joskus mielesi. Mielipiteen muuttaminen ei ole vaarallista, elämätön elämä on.
     
  8. Opettele elämisen konkreettisia taitoja. Tee ruokaa, tanssi, tiskaa, nikkaroi, neulo. Opettele tunnistamaan lintuja, ymmärtämään raha-asioita, puhumaan vierasta kieltä, kuuntelemaan ystävääsi, ostamaan vessapaperia, istuttamaan orvokkeja. Jokainen pieni asia, jonka osaat, tuo arkeesi vähän lisää iloa. Mutta muista vaatteita ei tarvitse aina pestä, ne voi myös tuulettaa!
     
  9. Asiat, joista eniten välität, tuottavat useimmiten sekä ihania että inhottavia tunteita. Saatat innostua esimerkiksi työstäsi, mutta sama innostuminen synnyttää todennäköisesti myös hiukan stressiä. Sitä ei kannata pelästyä. Nämä kokemukset tuovat vain eri värisävyjä arkeesi ja pysäyttävät aina aika ajoin miettimään suuntaa, minne on hyvä jatkaa.
     
  10. Älä koskaan kadota lapsenmieltäsi, ole utelias kaikelle uudelle. Opettele ensin hengittämään ainakin kolmesti, ennen kuin sanot EI.

 

Lämpimästi sinua tänään onnitellen

Katri

 

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020

Tuoreimmat