Securitas Oy kouluttaa oppisopimuksella työntekijöitä pelastustoimintaan

30.8.2018

Securitas Oy kouluttaa henkilöstöään oppisopimuksella vartijan ammattitutkinnon pelastustoiminta-osaan. Koulutuksessa tehdään käytännön harjoituksia yhdessä eri viranomaistahojen kanssa yhdeksän lähipäivän aikana. Osalla osallistujista on jo ennestään vartijan ammattitutkinto ja he syventävät osaamistaan ryhmän mukana.

"Koulutuksella on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys ja sen järjestäminen on huomattava panostus Securitakselta kehittäen sen osaavaa toimintaa", kertoo kurssin johtaja Hannu Hoffren. "Koulutusmallin toivotaan leviävän valtakunnallisesti myös muualle, sillä kaikkia viranomaistahoja tarvitaan pelastustehtävissä varmistamaan yleinen turvallisuus.

Monista eri viranomaisista koostuvissa työtehtävissä korostuu yhteistyön merkitys, niin sanottu saman kielen puhuminen sekä tieto eri tahojen rooleista ja vastuista työtehtävissä. On myös ensiarvoisen tärkeää tiedostaa onnettomuustilanteissa kaikkien osapuolien resurssit, yhteistyötoiminnan merkitys ja ohjeistusten noudattaminen", Hoffren kertoo.

Joukko miehiä seisoo huoneessa Securitas-kyltin kanssa.

 Osaamiseen investointi kannattaa

Mikael Riihelän, Securitaksen Itä-Suomen aluejohtajan mukaan koulutus antaa samalla lisäarvoa yrityksen toimintaan entistä paremman tietotaidon ja osaamisen kautta. "Näin mittavaan osaamisen investointiin on oppisopimuksen kautta saatava koulutus yritykselle ainoa mahdollisuus kustannusten vuoksi. Tällä yhteiskunnan luomalla mahdollisuudella saadaan parempi toimintaympäristö kaikille."

Riihelä jatkaa: "Pelastusasiat ovat Suomessa murroksessa ja nykyään viranomaisilta saadaan hienoa asiantuntemusta ja tärkeää tiedonsiirtoa kaikille eri pelastustyötä tekevien tahojen välillä", Securitas Oy:n palvelujohtaja Ville Salonen kertoo. "Tämän vuoksi koulutus on erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Sairaalavartijoiden työssä on erityisesti haasteena kuinka taata hoitohenkilöstön turvallisuus samalla kun tarvitaan sekä hoitotoimia sekä turvallisuuden varmistajaa."

Monipuolinen koulutus vahvistaa tärkeää osaamista

Kuopion yliopiston sairaalan henkilökunta kouluttaa vartijoita esimerkiksi viestinnässä. Aiheita ovat esimerkiksi sairaalan kriisiviestinnän hoitaminen ja viestinnän vastuut. Koulutukseen sisältyy myös potilaiden evakuointiharjoituksia. Lähipäivien aikana käydään läpi sairaalan palo- ja pelastusturvallisuuden asiat sekä pandemiatilanteessa toimiminen niin omaa kuin potilaiden terveyttä suojaten.

Työtehtävissä on tiedettävä myös säteilyn, magnetismin ja kaasujen aiheuttamat vaaratilanteet sairaalaympäristössä. Vartijoilla on tehtäviä myös sairaalan helikopterikentällä: koulutuksessa sisäistetään eri tahojen roolit ja vastuut kyseisessä toimintaympäristössä.

Jouni Tuomainen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo: "Koulutus on pelastuslaitokselle tärkeä, sillä saamme tehtävien hoitoon tärkeää tukea vartijoilta. He tuntevat kiinteistöt, paloturvallisuustekniikat sekä pelastuslaitoksen toimintaperiaatteet ja -tavoitteet. He pystyvät myös käyttämään paineilmahengityslaitteita." Securitaksen vartijat voivat toimia koulutuksen jälkeen tulipalotilanteissa paineilmahengityslaitteisiin puettuna palomiehen työparina. He opastavat palomiehen palopaikalle ja avustavat savutuuletuksessa.

Pelastuslaitoksen monipuoliseen koulutusosuuteen sisältyy muun muassa paineilmahengityslaitteiden käyttö, sairaalarakennuksessa toimiminen tulipalotilanteessa, kemikaaleilta suojautuminen ja suojavaatteiden käyttö.

Viranomaisyhteistyöllä ennaltaehkäistään ongelmia

Poliisin rooli pelastustilanteissa on turvata pelastustöiden suorittaminen. Pelastustoimia tekevillä viranomaisilla on oltava tiedossa riskitekijät, jotka voivat vaarantaa asiakkaiden lisäksi myös muita alueella olevia tahoja. "Koulutuksessa käydään läpi toimintamallit, joiden mukaan sairaalan henkilökunta, poliisi, pelastuslaitos ja vartijat toimivat."

"Haasteellista on tehdä vuorovaikutteisesta viestinnästä saumatonta ja kaikki tahot oikeaan aikaan tavoittavaa. Näitä asioita on harjoiteltava huolella", kertoo komisario Arto Vänninen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Myös hätäkeskuksen rooli on tärkeä pelastustehtävissä, sillä hätäkeskukseen tulee yhteydenottoja Itä-Suomen alueelta vähintään joka minuutti. "Yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa on hyvin tiivistä. Toiminnan laadun takaaminen ja tarkoituksenmukainen hälytysvaste ovat jokapäiväistä toimintaa hätäkeskuksessa", kertoo Hätäkeskuksen asiantuntija Kari Mikkonen.

Koulutuksen aikana harjoitellaan esimerkiksi viranomaispuhelimen käyttöä ja saadaan samalla kokemusta erilaisissa puheryhmissä toimimisesta.

Miehet seisovat rivissä ulkona.

Sairaalassa toiminta jatkuu häiriötilanteista huolimatta, tosin kaikkien toimintojen koordinointi vaatii omaa organisoimista ja johtamista. "Häiriötilanteen tullessa alkaa toimintojen priorisointi ja jokaisen töihin ja paikalle hälytettävän henkilön on tiedettävä käytännön tasolla, minne mennä ja mitkä ovat tehtävät", kertoo ylilääkäri Jouni Kurola Kuopion Yliopistollisesta Sairaalasta.

"Sairaalaympäristössä toimivilla lääkintäkomentajalla, lääkintäpäälliköllä, hoitojohtajalla ja ensihoitopalvelun kenttäjohtajalla on kaikilla oma tehtävänsä. Roolit ja vastuut suhteessa vartijoiden työhön ja tehtäviin käydään läpi koulutuksessa. Yhteiskuntaa uhkaavat monenlaiset häiriö- ja uhkatilanteet."

"Koulutuksessa luodaan ja päivitetään yhtenäisiä toimintamalleja ja samalla saadaan toimiva hyvä pohja nopean pelastustoiminnan saamiseksi. Ennakointi on ensiarvoisen tärkeää, yksin ei kukaan selviä isoissa häiriötilanteissa", Kurola päättää.

Kiinnostuitko? Lisätietoja koulutuksesta ja oppisopimusmahdollisuudesta:

Koulutuspäällikkö Marko Haataja
Puh. 044 785 3278
marko.haataja@sakky.fi.

Oppisopimuskoordinaattori Merja Happonen
Puh. 044 785 3073
merja.happonen@sakky.fi.

Oppisopimuskoulutus perustuu työsopimukseen. Työsuhde voi olla uusi tai voimassa oleva. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelija on työntekijä ja saa palkkaa. Oppisopimuksen osapuolia ovat opiskelija, työnantaja, oppilaitos ja oppisopimustoimija.

Oppisopimuksella voi opiskella kaikkia ammatillisia tutkintoja, tutkinnon osia sekä syventävää ja täydentävää koulutusta.

Samalta kirjoittajalta

Tuoreimmat