Logistiikka Lahti Ny -Santeri Lahti

13.4.2017 -

Savon ammatti- ja aikuisopistossa logistiikka-alalla opiskeleva siilinjärveläinen Santeri Lahti ei suunnitellut ryhtymistä NY- yrittäjäksi. Ajatus tuntui todella kaukaiselta ja työläältä. Suoritin yrittäjyys- kurssin, jossa piti perustaa yritys. Kurssin jälkeen opettajani Risto Räsänen tuli koulun parkkipaikalla sanomaan, että kurssin arvosanat olivat hyvät ja että kannattaisi harkita Ny- vuotta. Pienen harkinnan jälkeen kiinnostuin ja pian yritys oli pystyssä. Opettajan kautta sain ensimmäisen asiakkaani, markkinoida ei ole tarvinnut kun sana on kiirinyt.

Oli hetkiä, jolloin logistiikka-ala ei tuntunut Santerista omalta, vaan vakavana aikomuksena oli vaihtaa sähköalalle. Kaikki kaverit opiskelivat sähköalalla ja työllistyminen vaikutti varmalle. Nuori Yrittäjyys kuitenkin on vaikuttanut syvästi. Opiskelu logistiikka-alalla kuitenkin hatkui ja tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat selville. Toki varusmiespalvelus kutsuu nuorta miestä pian, mutta asenne opiskeluun on muuttunut ja aikomuksena on hakea jatko-opintoihin Jyväkylään: logistiikka-alan insinööriksi ja erikoistua yrittäjyyteen.

Logistiikka Lahti Ny perustettiin syksyllä 2016. Olen saanut kotoa täyden tuen ja isä on nimetty yrityksen neuvonantajaksi. Teimme yhdessä Excel pohjan laskutusta varten ja isä tarkistaa tekemäni laskut ennen asiakkaalle lähettämistä. Ei tämä ole ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin ja kaikki on sujunut hyvin. Minulla on 18-vuotiaana 4 vakituista asiakasta, olen todella ylpeä ja kun hommat tekee hyvin, niin olen varma, että nyt hankitut suhteet työelämään kantavat minua myös tulevaisuudessa, kertoo Santeri. Jatkosopimukset on tehty ja yrittäjyys jatkuu osaltani myös Ny-vuoden päättyessä, ainakin armeijan alkamiseen asti teen töitä. Opettajilta olen myös saanut paljon apua ja mikäli olen johonkin apua tarvinnut, olen vaikka kesken toisten oppitunnin sitä saanut.

Ny- vuoden aikana on mahdollista hankkia 10 000€ verottomana. Raha ei suinkaan ole ainoa motivaatio Santerille, saan eri näkökulmia ja tehdä luovempaa työtä. Tärkeintä on kuitenkin tehdä töitä kovasti ja saada itselle hyvä maine, Santeri toteaa.

Suosittelisitko Ny- vuotta muille? Todellakin kannattaa lähteä mukaan tähän ja olen jo suositellut. Yläkoulun päättävä pikkuveljeni on hakenut logistiikka-alalle opiskelemaan ja aikoo seurata isoveljen jalanjälkiä Ny- toimintaan.

Uskalla Yrittää -finaali kokoaa Suomen yritteliäimmät nuoret Helsinkiin 19.-20.4.2017 kilpailemaan Suomen mestaruudesta ja EM-kisapaikoista.
Finaalin messut järjestetään Kauppakeskus Kampissa keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16 – 19 ja torstaina 20. huhtikuuta 9.30 – 11.30.

Pohjois-Savon toisen asteen Nuori Yrittäjyys-finalistit edustavat Savon ammatti- ja aikuisopistoa. NY Uskalla Yrittää-finaaliin Helsingissä 19.-20.4.2017 osallistuvat

Logistiikka Lahti NY:n siilinjärveläinen Santeri Lahti (logistiikka-ala)

M-autokarhu NY:n kuopiolainen Jesse Karhu (liiketalous)

NY Vuosi yrittäjänä- toiminnasta lisätietoja:

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Laakso-Seppälä Leena
opettaja
liiketalous
NY Nuori yrittäjyys
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio
Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Räsänen Risto
Opettaja
logistiikka
NY Nuori yrittäjyys
yrittäjyysvastaava
Business Center
PL 87 (Microkatu 1, G-osa)
70211 Kuopio

Samalta kirjoittajalta

Varmuutta johtamiseen

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto auttaa kasvattamaan omaa varmuutta johtajana ja kehittämään vahvasti yrityksen toimintaa

16.6.2020

Tuoreimmat

Sote-alan yrittäjäksi

Kuopiolainen Mia Mustonen on sairaanhoitaja, joka on työskennellyt viime vuodet lastensuoj

2.6.2023