Turvallisuus Turvallisuusalan perustutkinnon suorittamalla valmistut turvallisuuspalvelujen ja asiakaspalvelun ammattilaiseksi. Tutkintonimikkeesi on turvallisuusvalvoja. Ylläpidät turvallisuutta, suojaat asiakkaiden omaisuutta, torjut rikollista toimintaa ja toimit vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Voit työskennellä esimerkiksi vartiointitehtävissä, vahtimestarina, turvatarkastuksessa tai tavaroiden kuljetuksessa. Tehtäviisi voi kuulua myös kulunvalvonta eli rakennuksessa tai alueella liikkuvien henkilöiden valvonta joko vartioiden tai teknisten laitteiden avulla. Turvallisuusalan perustutkinto antaa sinulle kaikki valmiudet, mitä turvallisuusalalla työskentelyyn tarvitset. Perustaitojen lisäksi opiskelet turvatekniikkaa, uhkatilanteiden hallintaa, vartiointi- ja palvelutoimintaa sekä itsepuolustusta. Tutkinnon tavoite on, että sinulla on valmiudet työskennellä kaikilla turvasektorin aloilla. Suoritat opintojesi aikana järjestyksenvalvojan, ensiavun ja vartioinnin peruskurssit. Tutustu koulutustarjontaan koulutuskalenterissa: turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja turvallisuusalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot täydennyskoulutukset ja tutkinnon osat. Turvallisuusalan ammattilaisena kykenet työskentelemään monikulttuurisessa työympäristössä sekä vaihtelevissa ympäristöissä ja tilanteissa. Hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto on edellytys turvallisuusalalla työskentelyyn. Tunnistat ammattisi fyysiset ja psyykkiset terveysvaarat ja osaat ennaltaehkäistä niitä pitämällä huolta itsestäsi ja työssä jaksamisestasi. Tarvitset myös hyvät vuorovaikutustaidot: työsi sisältää paljon asiakaspalvelutilanteita sekä erilaisten ihmisten kohtaamista. Kun hakeudut turvallisuusalan koulutukseen, sinulla tulee olla rikosoikeudellisesti nuhteeton tausta. Tulevaisuuden työ Voit työskennellä esimerkiksi vartioinnin, arvokuljetuksen, turvatarkastuksen, järjestyksenvalvonnan, aulapalvelun tai kulunvalvonnan tehtävissä. Voit työllistyä monipuolisesti turvallisuusalan yrityksiin, organisaatioiden, yritysten tai teollisuuden turvallisuusvalvontaan tai viranomaissektorille. Lisätietoja Leinamo Kati koulutuspäällikkö Varkaus sähkö tieto- ja viestintätekniikka turvallisuus rakennusala talotekniikka taideteollisuus (jalometalli) turvallisuusvastaava (B-lohko, Osmajoentie 75, Varkaus) 044 785 8210 PL 113 (Osmajoentie 75) 78201 Varkaus Koski Jari koulutuspäällikkö lentokoneasentajakoulutus (Rissala) turvallisuusala Kuopio turvallisuusvastaava (Siltasalmentie 450, Toivala) 044 785 4225 Siltasalmentie 450 70900 Toivala
Leinamo Kati koulutuspäällikkö Varkaus sähkö tieto- ja viestintätekniikka turvallisuus rakennusala talotekniikka taideteollisuus (jalometalli) turvallisuusvastaava (B-lohko, Osmajoentie 75, Varkaus) 044 785 8210 PL 113 (Osmajoentie 75) 78201 Varkaus
Koski Jari koulutuspäällikkö lentokoneasentajakoulutus (Rissala) turvallisuusala Kuopio turvallisuusvastaava (Siltasalmentie 450, Toivala) 044 785 4225 Siltasalmentie 450 70900 Toivala