Logistiikka Savon ammattiopiston logistiikka-ala käsittää kuljetuspalvelujen ja varastoinnin osaamisalat. Työskentely logistiikan alalla luo ensiarvoista ja yhteiskunnalle elintärkeää palvelua, sillä ihmisten ja tavaroiden liikkuminen on riippuvaista toimivasta logistiikasta. Tulevaisuudessa logistiikan ammattilaisten vaatimuksia ovat laaja-alainen osaaminen, kielitaito ja omatoiminen itsensä kehittäminen. Ymmärrät kansainvälistymisen mahdollisuudet ja haasteet sekä kykenet hyödyntämään tehtävissäsi tieto- ja viestintätekniikkaa. Työkenttä on monipuolinen ja vastuullinen, ja asiakaspalvelu on olennainen osa arkea. Seuraa Savon ammattiopiston logistiikka-alan elämää Instagramissa ja Facebookissa. Logistiikan perustutkinto antaa valmiudet toimia laaja-alaisesti logistisessa ympäristöissä ja alati muuttuvissa olosuhteissa. Lisäksi perustutkinto antaa eväät omaksua yrityksen laatu- ja ympäristöjärjestelmien mukainen toiminta ja jopa kehittää niitä. Logistiikka-alan perustutkinto-opiskelijana voit valmistua autonkuljettajaksi, linja-autonkuljettajaksi, yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi, taksinkuljettajaksi tai varastonhoitajaksi. Logistiikka-alan perustutkintojen lisäksi tarjoamme kuljetusalan ammattitutkintoja niille, joilla on jo alan työkokemusta. Opetustarjontaamme kuuluvat myös erilaiset logistiikan osatutkinnot sekä kortti- ja pätevyyskoulutukset. Kuljetuspalvelujen osaamisala Savon ammattiopiston logistiikka-alan kuljetuspalveluihin suuntautuvissa opinnoissa voit valita autonkuljettajan, linja-autonkuljettajan tai yhdistelmäajoneuvokuljettajan perustutkinnon. Voit myös suorittaa taksinkuljettajan pätevyyteen oikeuttavan tutkinnon osan. Kuljetuspalvelujen opinnoissa pääset nopeasti käytännön tehtäviin kiinni, sillä opetuskäytössämme on Suomen parasta kalustoa. Harjoittelemme ajoneuvojen käyttöä laajoilla harjoitusalueillamme Kuopion Neulamäessä. Monipuolisen ajoarsenaalin lisäksi monipuolisuutta opetukseen tuovat erilaiset ajosimulaattorimme. Autonkuljettajan työvälineitä ovat esimerkiksi kuorma-, henkilö- tai pakettiauto. Toimeksiantojasi voivat olla maansiirto-, jakelu- ja keräilykuljetukset. Autonkuljettajana toimenkuvaasi kuuluu paljon muutakin kuin ajamista: taidat asiakaspalvelun, lastauksen, purkamisen sekä ajoneuvosi pienet huolto- ja korjaustyöt. Linja-autonkuljettaja toimii henkilöliikenteen parissa ja osaa tarvittaessa käsitellä myös rahtia. Asiakaspalvelutaidot ovat työssäsi ensiarvoisessa asemassa. Linja-auton kuljettamisen ja vuorovaikutustaitojen lisäksi osaat tunnistaa ajoneuvosi yleisimmät toimintahäiriöt ja arvioimaan sen tarvitsemat huoltotoimenpiteet. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan työ on raskaan liikenteen parissa. Kuljetat kuorma-autoa joko täysperävaunu- tai puoliperävaunuyhdistelmällä. Kuljetuspalveluiden lisäksi työtehtäviisi kuuluvat kuorman lastaus ja purku, asiakaspalvelu sekä ajoneuvosi pienet huoltotyöt. Toimeksiannot vievät sinut pitkille matkoille, ja jopa maan rajojen yli. Varastopalvelujen osaamisala Varastonhoitaja huolehtii, että tavaroiden säilyttäminen ja niiden toimittaminen eteenpäin hoituvat sujuvasti. Varastonhoitajana vastaat arvokkaasta omaisuudesta, joten vastuullisuus ja korkea työmoraali ovat työsi perusarvoja. Työtehtäviäsi ovat tavaroiden varastointi, kuljetus, kierrätys ja erilaisten varastotietojärjestelmien käyttö. Hallitset trukin ja muut varastoinnissa käytettävät laitteet. Osaat tehdä varaston asiakirjoja ja varastokirjanpitoa sekä hallitset työtehtävissäsi tarvittavan tieto- ja viestintätekniikan. Tulevaisuuden työ Kuljetuspalvelujen osaamisalalta valmistut joko henkilö- tai tavaraliikenteen työtehtäviin. Henkilöliikenteen tehtäviä ovat esimerkiksi linja-auton ja taksin kuljettaminen. Tavaraliikenteen tehtäviä taas ovat auton ja yhdistelmäajoneuvon kuljettaminen, ajoneuvon lastaaminen ja kuorman purkaminen. Työpaikkojasi ovat erilaiset kuljetus- ja liikenneyritykset. Voit myös toimia yrittäjänä. Varastonhoitajana työllistyt erilaisiin varastopalveluihin yksityiselle tai julkiselle sektorille. Varastoalan työtehtäviä on monipuolisesti esimerkiksi terminaaleissa sekä kaupan, teollisuuden ja liikenteen aloilla. Voit myös työllistää itsesi yrittäjänä. Lisätietoja Hakkola Harri koulutuspäällikkö autoala logistiikka 044 785 3121 PL 87 (Hehkukatu 1) 70211 Kuopio