Varkauden lukion kevään 2020 ylioppilaita juhlitaan elokuussa

20.4.2020

Varkauden lukion keväiset ylioppilasjuhlat siirtyvät toukokuulta elokuulle. Ylioppilaita juhlitaan Varkaudessa lauantaina 29.8. Perinteisten juhlien lykkääntyminen ei tarkoita lukiosta valmistumisen siirtymistä.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila tuo muutoksia myös ylioppilaisjuhlien järjestämiseen. Kouluilla järjestettävät perinteiset juhlat keräävät opettajat ja opiskelijat läheisineen vielä kerran yhteen ennen teiden erkanemista.

Tänä vuonna poikkeusolojen myötä varsinaiset, perinteisin tavoin järjestettävät kevätjuhlat muuttuvat alkusyksyn ruskajuhlaksi. Varkauden lukion kevään 2020 ylioppilaita iloitaan lauantaina 29. elokuuta.

Tuoreet ylioppilaat valmistuvat normaaliin tapaan kevään aikana juhlien puuttumisesta huolimatta. Varkauden lukio toimittaa valmistuneille todistukset, mikä turvaa myös jatko-opintoihin hakeutumisen. Todistusten toimitustavat tarkentuvat myöhemmin.

Varkauden lukio pohjaa päätöksensä kevätjuhlien siirtämisestä valtakunnalliseen suositukseen, jonka koulutuksen järjestäjistä koottu työryhmä antoi tiistaina 14.4.2020. Suositusta varsinaisten juhlatilaisuuksien siirtämistä syksylle oli valmistelemassa koulutuksen järjestäjien lisäksi Kuntaliitto ja opiskelijajärjestöt. Myös Opetus- ja kulttuuriministeriötä on tiedotettu päätösprosessin aikana.

Myös Varkauden lukion 100-vuotisjuhlat siirtyivät alkuperäisestä suunnitelmasta maaliskuulta 2020 myöhempään ajankohtaan. Uutena ajankohtana juhlille on itsenäisyyspäivän tienoo joulukuussa, jolloin 100-vuotisjuhlien lisäksi iloitaan myös syyslukukaudella 2020 valkolakin saavia.

 

Lue lisää