Savon ammattiopistossa ennätysmäärä oppisopimuksia vuonna 2021

13.1.2022
Oranssilla pohjalla musta teksti: Ennätys! 2745.

Oppisopimus kasvattaa suosiotaan oppimisen muotona Savon ammattiopistossa. Vuonna 2021 oppisopimusten määrässä saavutettiin kaikkien aikojen ennätys: 2 745 alkanutta sopimusta. Edellinen ennätys (1 909 kpl) oli vuodelta 2020, johon kasvua tuli 44 %.

Työnantajat ovat hyödyntäneet oppisopimusta uuden henkilökunnan rekrytoinnissa sekä nykyisen henkilökuntansa osaamisen kehittämisessä panostamalla heidän jatkuvaan oppimiseen.

- Työvoiman tarve eri toimialoilla näkyy myös oppisopimuksen volyymeissa. Ilahduttavaa on, että yritykset ja työnantajat hyödyntävät oppisopimuksen joustavia mahdollisuuksia vuosi vuodelta näppärämmin, kertoo Savon ammattiopiston oppisopimustoiminnasta ja yrityspalveluista vastaava apulaisrehtori Jukka Kosunen.

Viime vuonna aloitetuista oppisopimuksista melkein puolet (45 %) tehtiin ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin tai niiden osiin sekä lisä- ja täydennyskoulutuksiin.

- Luvut kertovat, että olemme vahva ja monipuolinen työelämän kehittäjä, ja myös aikuisten ja heidän työnantajiensa kiinnostuksesta ja luottamuksesta ammatilliseen koulutukseen, iloitsee Kosunen.

 

Panostus yrityspalveluihin kantaa hedelmää

Savon ammattiopistossa on panostettu viime vuosina erityisen paljon yrityksille suunnattujen palvelujen kehittämiseen.

- Olemme iloisia ja ylpeitä, että saamme palvella savolaista elinkeinoelämää ja opiskelijoita hyvin monipuolisesti. On hienoa, että rekrytoinnin lisäksi yrityksillä riittää paukkuja henkilöstön kehittämiseen, Kosunen sanoo.

 

Oppisopimus lyhyesti

Oppisopimuksesta on moneksi: Se on mahdollisuus opiskella työsuhteisesti mitä tahansa toisen asteen ammatillista tutkintoa, tutkinnon osia sekä syventävää koulutusta. Se tarjoaa monipuolisia vaihtoehtoja niin opiskelijoille oppia ja kehittää ammattitaitoa kuin yrityksille satsata tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn.

Oppisopimuksella on mahdollista osallistua myös erilaisiin tutkintoon johtamattomiin lisä- ja täydennyskoulutuksiin, joista on hyötyä työssä. Oppisopimuksessa työssä tapahtuvaa oppimista tuetaan tarpeen mukaan lähi- ja verkko-opinnoilla.

Oppisopimus on koulutuksena opiskelijalle ja työnantajalle maksuton.  

Lisätietoja

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Kosunen Jukka
apulaisrehtori
Savon Koulutus Oy:n toimitusjohtaja
yrityspalvelut
oppisopimuspalvelut
kansainvälisyys
kilpailutoiminta
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Lue lisää