Savon ammattiopiston kalusteita uusiokäyttöön Viroon rotaryklubien avustuksella 5.1.2023 Savon ammattiopiston Presidentinkadun kampuksella on viimeinenkin oppitunti pidetty, ja opiskelijat ja henkilökunta ovat siirtyneet Savilahden kampukselle. Muuton ja oppimisympäristöjen muutoksien myötä yli jääneille kalusteille ja muulle irtaimistolle on aktiivisesti mietitty uusiokäyttömahdollisuuksia itsellä tai myyty ja lahjoitettu niitä eteenpäin. - Vanhasta uuteen siirtyessä tulee väistämättä eteen kelpo tavaraa, jota ei ole mielekästä enää uuteen siirtää. Haluamme huolehtia, että jälkeemme jää mahdollisimman vähän jätettä ja hukkatavaraa, sanoo kuntayhtymän johtaja Heikki Helve. Kalustelahjoituksia on vastaanottanut Puijon Rotaryklubi, joka yhteistyössä Itä-Suomen rotaryklubien kanssa toimittavat saadun irtaimiston Pärnun alueen kouluille Viroon. Virossa kalusteiden vastaanottamisesta ja jakamisesta kouluille huolehtii Pärnun rotaryklubi. Ensimmäinen lahjoituskuorma vietiin perille syksyllä 2022. Uusin lahjoitus luovutettiin tammikuun 2023 alussa Presidentinkadun kampuksella, josta se lähtee matkalle kohti Viroa. Savon ammattiopiston lahjoituksilla Pärnun alueen koulut ovat sekä uusineet kalusteitaan että voineet kalustaa lisäopetustiloja muun muassa sotaa paenneiden ukrainalaislasten koulunkäynnin mahdollistamiseksi. Koulujen lisäksi kalusteita on riittänyt myös päiväkoteihin ja kirjastoihin. - On hienoa, että pystymme omalta osaltamme auttamaan lapsia ja nuoria myös eteläisessä naapurimaassamme, iloitsee Helve. Puijon rotaryklubin Matti Miettinen (oik.) vastaanotti kalustelahjoituksen Heikki Helveeltä.
Aurinko helli valmistujaisjuhlia – Savon ammattiopistosta valmistui yli 1 500 ylpeästi ammattilaista 31.5.2024
Valmistuneet saavat stipendejä – kiitos lahjoittajille! Moni valmistuva, uusi ammattilainen saa tänä keväänä tutkintotodistuksensa kanssa stipendin. 30.5.2024
Onnea kevään 2024 valmistuneille! Savon ammattiopistosta on kevään 2024 aikana valmistunut upea joukko ammattilaisia. 30.5.2024