Saimme Liikkuva oppilaitos 2022 -palkinnon

22.11.2022
Neljä opiskelijaa pelaa pöytäfutista.

Savon ammattiopisto on saanut Liikkuva oppilaitos 2022 -palkinnon. Palkinnon on myöntänyt Opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä opetushallituksen kanssa, ja tunnustus jaetiin Helsingissä tiistaina 22.11. Palkinnon arvo on 8 000 euroa, ja se on osoitettu liikkumisen edistämiseen.

Palkinto on osoitus, että Savon ammattiopistossa on tehty ansiokasta työtä sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan liikuttamiseksi että yhteisöllisyyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminnallinen opiskelu konkretisoituu arjen teoiksi Aktiivinen Sakky -toiminnan kautta.

- Opiskelijat ovat koulumme tähtiä, ja heidän hyvinvointi on ollut toimintamme keskiössä ja on siellä myös jatkossa, kertoo Aktiivinen Sakky -koordinaattori ja opettaja Annika Jäntti.

Aktiivisuutta tukeva toiminta on olennainen osa yhteisöllisyyden vuosikelloa ja opiskeluhuollon suunnitelmaa. Yhteistyö myös opiskelijakuntatoiminnan kanssa on tiivistä.

Opiskelijat ovat koulumme tähtiä, ja heidän hyvinvointi on ollut toimintamme keskiössä ja on siellä myös jatkossa.

Arjen osallisuutta ja toiminnallisuutta

Aktiivinen Sakky -toiminta lähtee opiskelijoiden toiveista ja tarpeista. Opiskelijat voivat vaikuttaa opintojensa, opiskelijakunnan ja kampustiimien kautta ja olla mukana ideoimassa muun muassa tapahtumia. Opiskelijat voivat esittää myös toiveita hankittavista taukoliikuntavälineistä niin koulun sisälle kuin ulkopeliareenoille.

- Meille on tärkeää tarjota osallistumisen mahdollisuuksia kaikille yhdenvertaisesti. Esimerkiksi kampuksille hankitut subsoccer-jalkapallopelit mahdollistavat myös näkö- ja liikuntarajoitteisten osallistumisen liikuttavaan toimintaan, Jäntti sanoo.

Toiminnallisuutta näkyy joka puolella Savon ammattiopistoa: yhteisten aineiden opettajat järjestävät teoriaopintojen vastapainoksi aktiivisen päivän, logistiikka-alan opiskelijat ja henkilökunta mittelevät yhteisessä liikuntapäivässä, sosiaali- ja terveysala vie opetuksen oikeisiin työelämän tiloihin…

Aktiivinen opiskelu ei rajoitu vain opiskelijoiden omaehtoiseen toimintaan, vaan se on olennainen osa myös oppimista ja tunteja. Opiskelijoiden lisäksi koulun henkilökunta haluaa edistää arjen hyvinvointia ja aktiivisuutta. Jokainen antaa oman panoksensa omien mahdollisuuksiensa, taitojensa ja persoonansa mukaan. Toiminnallisuutta näkyy joka puolella Savon ammattiopistoa: yhteisten aineiden opettajat järjestävät teoriaopintojen vastapainoksi aktiivisen päivän, logistiikka-alan opiskelijat ja henkilökunta mittelevät yhteisessä liikuntapäivässä, sosiaali- ja terveysala vie opetuksen oikeisiin työelämän tiloihin…

Yksi merkittävimpiä ylialaisen toiminnallisuuden, ilon ja yhteisöllisyyden lisääjiä on ollut työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen (Telma) solahtaminen osaksi monen muun koulutusalan arkea. Vaativan erityisen tuen opiskelijoiden innostus ja vilpitön asenne saa muutkin mukaan aktiiviseen ja yhteisölliseen toimintaan. Telma-opiskelijoiden kohtaaminen ja keskinäinen vuorovaikutus edistävät myös yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

- Opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointi ruokkivat toisiaan: innostamme toinen toisiamme. Vahva ja innostunut yhteistyö onkin parasta Aktiivista Sakkya, mikä näkyy liikkumisen ilona.

 

Kokonaisvaltaista jaksamista

Jotta oppiminen, työnteko ja liikkuminen ovat mahdollisia, keho ja mieli tarvitsevat polttoainetta. Savon ammattiopiston Kuopion, Varkauden ja Toivalan kampuksilla puuropata porisee heti aamusta: tarjoamme opiskelijoillemme luomupuuron ennen koulupäivän alkua.

- Puuroaamiainen on ollut suosittu! Opiskelijat kokoontuvat aamupalapöytään aloittamaan yhdessä päivää, ja siirtyvät siitä kylläisenä tunneille, iloitsee Jäntti.

Lounasruokailussa suosimme lähituottajia ja tuoreita raaka-aineita. Tarjottava ruoka valmistetaan pääsääntöisesti itse omissa keittiöissämme. Ruokalistasuunnittelussa huomioimme toisen asteen ruokasuositusta ammatillisiin kouluihin ja lukioihin.

 

Lisätietoja

Yhteystiedolla ei ole omaa kuvaa
Jäntti Annika
opettaja, urapolkuvastaava/Taitaja2024
hyvinvointi
kuntoutus
Taitaja2024-urapolkuvastaava
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio
Kuva yhteystiedosta Helve Heikki
Helve Heikki
kuntayhtymän johtaja
kuntayhtymän yleisjohto
kuntayhtymäpalvelujen kehittäminen
strateginen kehittäminen
luottamushenkilötoiminta
markkinointipalvelut
sisäinen tarkastus
turvallisuus
PL 87 (Hehkukatu 1)
70211 Kuopio

Lue lisää