AmisGaala teki historiaa 14.4.2023 Yle: Tältä näytti Suomen ensimmäinen AmisGaala. Katso Savon ammattiopiston kuvia AmisGaalasta. Historian ensimmäinen AmisGaala järjestettiin Savon ammattiopiston Savilahden kampuksella torstaina 13. huhtikuuta. AmisGaalassa juhlistettiin toisen asteen tasa-arvoisia mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, minkälaisia kokemuksia ja elämyksiä amiksella opiskelu voi tarjota. Tanssien päivänäytös keräsi katsomon puolelle iso joukon opiskelijoita ja henkilökuntaa. Iltanäytöksessä läsnä olivat tanssijoiden läheiset. - Toive AmisGaalasta lähti omilta opiskelijoiltamme. Monelle nuorelle lukion vanhojen tanssit ja penkkarit ovat tärkeitä tapahtumia. Tanssiaisilla haluamme luoda samanlaisia perinteitä ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, kertoo opiskelijakuntatoiminnan koordinaattori ja opinto-ohjaaja Marianne Vainio. Parketilla pyörähteli 18 tanssiparia, jotka ovat eri koulutusalojen toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Parit olivat hioneet tanssiaskeleita kevättalven ajan koulun liikunnanopettajien opeissa. - Parasta tansseissa on ollut yhteishenki ja tutustuminen uusiin kavereihin yli alojen ja kampusten, kuuluu monen tanssijan arvio tapahtuman parhaasta annista. AmisGaala oli usean usean alan sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistyön tulos. Hius- ja kauneusala puunasi tanssijoiden ehostukset ja kampaukset kuntoon, puutarha-ala vastasi tapahtuman kukkakoristuksesta, ravintola-ala tarjoili heille päiväkahvit ja liiketalouden opiskelijat tuottivat AmisGaalan mainonnan ja ohjelmalehtisen suunnittelun. Perustason ensihoidon tulevat ammattilaiset pitivät tapahtumassa ensiapupistettä. AmisGaalan juonnosta vastasivat opiskelijakunnan hallituksen opiskelijat. Tapaamme ensi vuonna samoissa merkeissä!
Luomuaamupuuro antaa opiskelijoille virtaa aamusta alkaen Savon ammattiopiston Lounasravintola Silmusta kerrotaan, että opiskelijat kiittävät vilpittömästi 21.9.2023
Haku Varkauden kampuksen englanninkieliseen kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoon on alkanut Opiskelijahaku Savon ammattiopiston järjestämään englanninkielisen kone- ja tuo 21.9.2023
vastuullinenruokapalvelu.fi -sivusto avautuu 21.9.2023 Ruokapalveluiden vastuullisuustyön apuna on nyt uusi työkalu, kun 20.9.2023
EuroSkills 2023 -mitalisti Hermanni kannustaa ammatillisia opiskelijoita ilmoittautumaan Taitaja2024-semifinaaleihin Puutarha-alan opiskelijamme Hermanni Huuskonen palasi kotikampukselleen mitali k 18.9.2023