21.5.2021 | Ajankohtaista

Peruskivi on muurattu

Peruskivi on muurattu

Savon ammattiopiston Savilahden kampuksen peruskivi on muurattu, ja aikakapseli suljettu rakennuksen uumeniin. 

– Mitä teemme tänään, on huomenna historiaa, mutta samalla pitkäaikaisen tulevaisuuden tekemistä. Tänään peruskiven muurauksen päivänä otamme merkittävän askeleen Kuopion ja Pohjois-Savon tulevaisuuden menestymiseksi, lausui kuntayhtymän johtaja Heikki Helve.

Juhlallinen, mutta rento tilaisuus pidettiin keskiviikkona 19.5. Paikalla oli vain pieni joukko, mutta tilaisuutta pystyi seuraamaan suorana myös etänä. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Vimeossa.

 

Peruskivi symboloi myös unelmia

Peruskivi on osa rakentuvia seiniä, mutta symboloi myös tulevaisuutta ja ihmisten unelmia. Valetun peruskiven myötä molemmat ovat entistä vakaammalla pohjalla.

– Yksi asia on aina yhdistänyt ammatillisen koulutuksen opiskelijoita, joita meillä on tälläkin hetkellä 16-vuotiasta 61-vuotiaaseen opiskelijaan. Se on unelma kädentaitojen ja omien vahvuuksien hyödyntämisestä elämässään, oman ammatillisen unelman toteuttamiseksi. Peruskiven muurauksella teemme pohjan tämän unelman toteutumiselle myös jatkossa. Samalla vastaamme työelämän monipuolisiin ammatillisen koulutuksen osaajien tarpeisiin, sanoi kuntayhtymän johtaja Heikki Helve.

 

Aikakapseli täynnä tavaraa

Aikakapselin Savilahteen valmisti oma metallialamme. Ensimmäisenä muurauksen suorittivat liiketoiminnan opiskelijat Samu Voutilainen ja Miro Kemppainen

Aikakapselin sisälle laitetiin

  • päivän puhujien puheita,
  • Heikin tervehdys tulevaisuudelle,
  • Kuopion kaupungin tervehdys,
  • yhtymähallituksen pöytäkirja, jossa Savilahden rakentamisesta päätettiin,
  • 19.5.2021 julkaistu Savon Sanomat,
  • yhteishaun ja jatkuvan haun oppaamme,
  • 2 euron kolikko ja
  • ajanhengen mukaisesti maski.