7.12.2022 | Ajankohtaista

Ari Puustiselle sekä Tiina Roiniselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

Ari Puustiselle sekä Tiina Roiniselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on itsenäisyyspäivänä myöntänyt Savon koulutuskuntayhtymän koulutuspäällikkö Ari Puustiselle sekä hallintopalvelupäällikkö Tiina Roiniselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin. Ansioristin myöntämisen lähtökohtana ovat erinomaiset ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.  

Hallintopalvelupäällikkö Tiina Roininen on tehnyt pitkän ja merkittävän uran koulutuksen tukipalveluihin liittyvissä asiantuntija- ja yleishallinnon tehtävissä ja on ollut merkittävässä roolissa koulutuskuntayhtymän organisaatioon liittyvissä muutosprosesseissa. Hän on osoittanut laajasti havaittua ja arvostettua ammattitaitoa. Tiina Roininen on erittäin pidetty ja arvostettu työntekijä, esihenkilö ja erinomainen toiminnan kehittäjä. 

Koulutuspäällikkö Ari Puustinen on toiminut pitkään ja ansiokkaasti  Savon ammattiopiston luonnonvara-alan koulutuspäällikkönä. Hänen laajin ja merkittävin vastuualueensa on metsäkoulutus. Ari Puustisella on ollut keskeinen rooli ja ansio Pohjois-Savon metsäkoulutuksen kehittämisessä ja siinä erityisesti metsäkoneopetuksen käynnistämisessä, koulutuksen järjestämisluvan saamisessa ja koulutuksen kehittämisessä nykymuotoonsa erittäin laadukkaaksi ja työelämän tarpeita vastaavaksi.

Onnittelemme!