Keittiömestari

Savon koulutuskuntayhtymä hakee keittiömestaria 1.3.2022 alkaen toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen Savilahden kampukselle.

Savon ammattiopiston Kuopion toiminta siirtyy suurelta osin vuonna 2022 valmistuvalle Savilahden kampusalueelle, jossa ammattiopiston opiskelijoita tulee olemaan kirjoilla arviolta 3 500 ja henkilökuntaa 450. Ravintolamaailma saa myös tuoreen lisäyksen uutena toimintana aukeavan bistron myötä.

Keittiömestarina toimit ravintolamaailman ja bistrotoiminnan kehittämisen, käynnistämisen, kouluttamisen ja toiminnan tuottamisen tehtävissä yhdessä muun ravintolapalveluhenkilöstön kanssa. Tiimissämme saat kaveriksi rempseän ja iloisen porukan, jonka kanssa työskennellä moderneissa ja ergonomisissa työtiloissa, tehtävänäsi organisoida ja tukea heitä omalla esimerkilläsi. Meillä iloisuus ja innokkuus saa näkyä, joten pilke silmäkulmassa ja yhteistä onnistumista ajava työilmapiiri on tärkeä osa päivittäistä arkeamme.

Valittavalta edellytetään toisen asteen soveltuvaa ammatillista koulutusta ja tehtävien edellyttämää vahvaa työkokemusta toimialaan liittyvissä tehtävissä. Arvostamme asiakaspalvelu- ja tiimihenkisyyttä, hyvää organisaatiokykyä, kokonaisuuksien hallintaa ja joustavuutta. Aromi tuotanto-ohjausjärjestelmän käyttö katsotaan eduksi.

Palvelussuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun hakijan tulee esittää rikosrekisteriote sekä terveydentilaa koskeva selvitys.

Savon koulutuskuntayhtymässä olet osa moniammatillista työyhteisöä, jossa arvostamme toisiamme ja yhteisiä toimintatapojamme. Järjestämme henkilökunnallemme osaamista tukevia koulutuksia, ja kannustamme työntekijöitämme myös muutoin oman osaamisen kehittämiseen.

Työntekijöiden hyvinvointia vahvistamme ennakoivilla ja laajoilla työterveyshuollon palveluilla, tarjoamme tukea liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriharrastuksiin sekä järjestämme yhteishenkeä nostattavia yhteisiä tapahtumia.

Toteutamme Kestävän tulevaisuuden tekijät -strategiaamme - haluamme olla edelläkävijä. Tule kanssamme rakentamaan tulevaisuutta tämän päivän teoilla!

Hakemukset tehtävään pyydämme toimittamaan 28.1.2022 klo 12.00 mennessä. Tehtävää haetaan hakuajan puitteissa Kuntarekry -järjestelmän kautta.

Opinto- ja työkokemusta koskevat todistuskopiot on tallennettava ensisijaisesti hakemuksen liitteeksi Kuntarekryssä (tai toimitettava rekrytoinnin nimellä ja työavaimella Savon koulutuskuntayhtymän kirjaamoon) hakuajan loppuun mennessä.

Työn tyyppi
Vakinainen
Sijainti
Kuopio
Organisaatio
Savon koulutuskuntayhtymä, Yhteiset palvelut, Ravintolapalvelut
Organisaatioyksikkö
Savon koulutuskuntayhtymä
Työn kesto
1.3.2022
Tehtäväalue
Matkailu- ja elinkeinotoimi
Työskentely
Kokoaikatyö