Kuljetusalan ammattitutkinto, metsäteollisuuden kuljetusten osaamisala, 150 osp (Kuopio)

sakky logo
Koulutus alkaa
Joustava aloitus
Tutkinto/Koulutus
Kuljetusalan ammattitutkinto
Hae oppisopimuksella
Koulutuksen kesto
Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan, noin 1-2 vuotta. Aiemmin hankittu osaaminen tunnustetaan.
Paikkakunta
Kuopio
Kohderyhmä

Puutavara-autonkuljettajan työstä kiinnostuneet tai jo alalla toimivat, motivoituneet ja työntekoa pelkäämättömät, hyväkuntoiset ja reippaat, asiakaspalveluasenteen omaavat henkilöt.
Koulutukseen valitaan C tai CE –ajo-oikeuden ja nuhteettoman ajohistorian omaavat henkilöt. Koulutukseen hakijan terveydentilan tulee täyttää ajo-korttiluokan 2 saamisen edellytykset.

Työkokemus kuljettajantyöstä tai muu toiminta raskaankaluston parissa katsotaan eduksi.

Toteutus

Koulutus toteutetaan päiväopiskeluna ja tutkinnon osat suoritetaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan. Tarvittaessa koulutusta järjestetään klo 06.00-20.00. Osaaminen osoitetaan ja arvioidaan mm. tutkinnon mukaisissa tehtävissä työpaikoilla.

Lisätietoja koulutuksesta

Opettaja Ville Remes puh. 044 785 3377
Koulutuspäällikkö Harri Hakkola puh. 044 785 3121

Sähköpostilla: etunimi.sukunimi@sakky.fi

Kustannukset
Omavastuu 400 €, lisäksi tulee koulutusmateriaali, kortti- ja viranomais-maksut (n. 500 €).
Koulutuspaikka
Kolmisopentie 7, Kuopio
Opetusmuoto
Päivä- ja monimuoto
Tutkinnon muodostuminen ja tavoitteet

Puutavara-autonkuljettajakoulutus

C- Ja CE ajo-oikeudella:
Kuljetusalan ammattitutkinto, metsäteollisuuden osaamisala: 150 osp.
- pakolliset:
o Kuljettajana toimiminen 40 osp
o Kuljetusalan perustason ammattipätevyys 10 osp
- valinnaiset:
o Metsäteollisuuden puukuljetukset, 60 osp
o Huolto- ja kunnossapito, 40 osp

Terveydentila

Henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn osalta tulee arvioida mahdollisten sairauksien aiheuttamat rajoitteet ja sairauksien yksilöllinen hoitotilanne.

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla
- ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus tai muu psyykkistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
- tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, vamma tai muu fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
- toimintakykyä rajoittava ihon sairaus kuten krooninen ihottuma, joka estää koulutukseen liittyvissä käytännön tehtävissä toimimisen
- päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Oppisopimuskoulutus

Voit opiskella ja suorittaa tutkinnon myös oppisopimuksella.

Jos olet kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta, niin voit olla yhteydessä oppisopimuskoordinaattoriin:
- Merja Happonen, p. 044 785 3073

tai täytä sähköinen hakulomake: Haku oppisopimuskoulutukseen

Oheismateriaali

Toimita tarvittavat liitteet heti kun teet hakemuksen. Voit liittää todistusjäljennökset sähköisesti hakemukseen tai lähettää ne sähköpostilla: hakutoimisto@sakky.fi. Hakemukset käsitellään kahden viikon kuluessa, jonka jälkeen sovitaan haastattelu.

Hakemismenettely

Liitä todistusjäljennökset ja ajokorttirekisteriote sähköisesti hakemukseen.

Hakijat kutsutaan kirjeitse valintahaastatteluun. Valinnasta ilmoitetaan soittamalla ja kirjeellä. Opiskelijoihin otetaan yhteyttä noin kahden viikon kuluessa hakemisesta. Opiskelijavalinnoista ilmoite-taan hakijalle henkilökohtaisesti. Valintapäätökset käsitellään kerran kuukaudessa.

Opintojen rahoitus

Päätoimisesti opiskeleva voi hakea Kelan opintoetuuksia. Työttömyysetuutta saava voi selvittää TE-toimistosta mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella tuettuna.

Tutkinnon perusteet (OPH)
Huomioitavaa

Savon ammattiopisto pidättää oikeuden koulutuksen tietojen muuttamiseen.

Kielitaitovaatimus
Haku päättyy
Jatkuva haku
Hae oppisopimuksella