Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

16.9.2021 -

Oikeus Osata

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinhän sitä sanotaan ja näin varmasti on, mutta ennen tekemistä on myös tiedettävä, että kenelle asioita ollaan tekemässä ja mille asioille on konkreettinen tarve. Näiden asioiden äärellä vietin kolme kokonaista päivää Sakkyn Toivalan kampuksella tutustumassa Telmaan (työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus), Telma- opiskelijoiden ja henkilökunnan arkeen sekä Telman upouusiin tiloihin. Sain vierailuni aikana lukemattomia vinkkejä ja ideoita todellisista tarpeista ja kehittämiskohteista juurikin Telman näkökulmista. Niitä antoivat opettajat ja ohjaajat, mutta mikä tärkeintä, myös opiskelijat. Jo heti ensimmäisenä päivänä saimme yhdessä toteutettua yhden toiveen. Se vaati tällä kertaa vain pari sähköpostia ja puhelua.

 

Opiskelija kuorii bataattia.

 

Päivien aikana pääsin kerran mukaan seuraamaan mm. herkullisten ruokien, kasvissosekeiton ja sienipiirakan, valmistelua. Ja mikä parasta, myös maistelemaan suussa sulavia tuotoksia. Toisella kerralla minut haettiin oikein kädestä pitäen mukaan porukkaan ja sain kunnian olla osana ryhmää kuuntelemassa opiskelijan johtamaa kokousta, jossa pidettiin hänen johdollaan mm. tietovisaa ja esitelmä. Saatoinpa hyvinkin tietää riittävän oikean vastauksen 100 000 markan kysymykseen – vastaus hyväksyttiin sanoilla ”no olkoon”. Palkintorahoja odotellessa (mitenhän se näin euroaikana oikein hoidetaan? Varmaan siihen on suunniteltu joku hyvä käytäntö).

 

Kasvissosekeittoannos jossa koristeluna persiljaa.

 

Savon ammattiopiston Telma- koulutuksen uudet tilat ja välineet tekivät vaikutuksen. Oman kokemukseni mukaan tilaa ei koskaan ole tarpeeksi, saatikka liikaa, mutta kyllähän esim. uusien tilojen mahdollistamat digitaaliset opetusvälineet olivat hienoja ja toimivia. Jo aiemmin henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut vahvaa osaamista digitaalisten opetusvälineiden käytöstä. Mutta kun oppimisympäristö on rakennettu varta vasten kaikkia niitä erilaisia digivälineitä tukevaksi, niin antaahan se mahdollisuuden vaikka mihin. Nyt valmistuneiden uusien tilojen koon puolesta ei kuitenkaan ole yhtään hukkatilaa missään. Yksilöllisten tarpeiden äärellä erilaiset eriyttämismahdollisuudet vaativat varmasti luovuutta ja kekseliäisyyttä henkilökunnalta. Mutta sitähän sieltä seinien sisältä onneksi löytyy.

En ole aiemmin saanut mahdollisuutta olla seuraamassa Telman opetusta yhtään kokonaista päivää. Itse asiassa olin hyvin tietämätön kaikesta siitä työstä mitä Telmalla tehdään päivittäin vaihtuvissa tilanteissa VET- opiskelijoiden hyväksi. Jokainen opiskelija tarvitsee omanlaistansa huomiota ja tukea, jokaisella on omat henkilökohtaiset tavoitteet opiskelulle, jokainen kykenee tekemään asioita omien ominaisuuksiensa mukaan,jne. Jokaisella on kuitenkin myös omat vahvuutensa ja erikoistaitonsa kunhan ne vaan tiedostaa ja tekee näkyväksi . Tämä vaatii ympärillä olevilta ihmisiltä ennen kaikkea ymmärrystä ihmisten eroista. Mutta näinhän se on meillä kaikilla, niin minulla kuin arvoisalla lukijalla siellä: Toimimme tasan omien puutteidemme ja vajavuuksiemme sallimissa rajoissa ja toivomme että ympärillä olevalle maailmankaikkeudelle olemme tarpeeksi riittäviä ja merkityksellisiä. Siksi on ihan emätärkeää, että kaikilla on oikeus osata. Oikeus olla, oppia ja kehittyä. Oikeus tulla hyväksytyksi kaikkien rajoitteinemme kanssa. Myös vaativaa erityistä tukea tarvitsevilla nuorilla / ihmisillä.

 

Grillikota, jonka savupiipusta nousee savua.

Kolme päivää on mitättömän lyhyt aika ymmärtää kaikkia Telma opetuksen arjen kiekuroita. Mutta se oli ihan hyvä aika, kun tavoitteena oli saada pintapuolista kuvaa arjen kulusta + konkreettisesti kuulla arjesta kumpuavia tarpeita. Keskustella ja kuulla niitä asioita jotka voisivat helpottaa jokapäiväistä elämää Telmalla. Kolmen päivän kokemuksieni jälkeen olen paljon valmiimpi kehittämään näitä arjen asioita. Koen, että nyt minulla on pienen pieni käry siitä, kenelle olen kehitystyötä tekemässä ja mille on konkreettinen tarve. Tai sitten se käry onkin 100 000 markan arvoinen uutuustuoksu, jonka sain palkkioksi riittävän oikeasta vastauksesta kokouspaikkana toimineesta grillikodasta.

Samalta kirjoittajalta

Tuoreimmat