Vaasan opintomatka 20.3. - 21.3.2019 28.3.2019 - Yhdessä oppiminen yhdessäoppiminen Lean 5S Savon ammattiopiston Kuopion yksikön sähkö-, ICT- sekä turvallisuusala ovat mukana Yhdessä oppimisen -pilotissa, jossa tavoitteena on kehittää uusi asiakaslähtöinen ja osaamisperusteinen toimintamalli. Pilotin perusta on Lean-filosofiassa, ja konkreettisesti työtä on aloitettu 5S-työkalulla laittamalla opetustilat kuntoon: esimerkiksi työvälineille on merkattu omat paikkansa ja tilat on järjestetty toimiviksi. Näin työtiloista saadaan viihtyisät, toimivat ja turvalliset, mikä parantaa opiskelumotivaatiota ja oppimistuloksia sekä auttaa opiskelijoita kasvamaan kohti vastuullista ammattilaisuutta. Kävimme näiden alojen opetushenkilöstön ja koulutuspäällikkö Marko Haatajan kanssa opintomatkalla Vaasassa tutustumassa nykyaikaiseen teollisuuteen, tuotteisiin ja toimintaprosesseihin. Ensimmäinen vierailukohde oli ABB, jossa meidät otettiin lämpimästi vastaan. Lyhyehkön yritysesittelyn jälkeen pääsimme tututstumaan sähkömoottoreiden valmistukseen tehdaskierroksella. Mieleemme jäi yleinen järjestys ja siisteys. Työntekijöiden sitoutuminen välittyi tavasta puhua "meistä ABB:läisistä". Valmiina tehdaskierrokselle ABB:llä. Torstain pääkohde oli Danfoss, joka valmistaa taajuusmuuttajia. Kuulimme vaikuttavan esityksen Lean-filosofiasta ja sisäisen asenteen merkityksestä tuotantopäälliköltä Anssi Ladvelinilta. Yrityksessä painotettiin kilpailukyvyn varmistamista korostamalla jatkuvaa parantamista ja henkilöstön merkitystä. Tehtaassa järjestys ja siisteys korostuivat entisestään - 5S:n visuaalisuus oli melkein käsinkosketeltavaa. Lopuksi kävimme paikallisessa ammattiopistossa Vamiassa tutustumassa heidän toimintatiloihinsa sekä kuulimme sähkö- ja ICT-alan koulutuksen järjestämisestä. Vamian sähköalan tiimivastaava kertomassa paikallisia kuulumisia. Palaute matkastamme oli positiivista, eikä kotiin palattu tyhjin käsin: ”Äärettömän hyvä vierailu. Nämä konkreettiset toimintamallit pystytään 'mallittamaan' pilottiin hiukan muunneltuna.” Lue lisää pilotista www.sakky.fi/pilotti KYSY LISÄÄ! Kuntayhtymä
Yhdessä oppimisen pilotille kuuluu hyvää! Yhdessä oppimisen pilotissa on kahtena lukuvuotena kehitetty opintojen aloitusvaiheen orientoivia viikkoja, ja tulos on molemmill 17.11.2020
Yhteenvetoa kuluneesta lukuvuodesta Yhdessä oppimisen pilotin ajatuksena on kehittää entistä asiakaslähtöisempi toimintamalli, joka huomioi aidosti opiskelijan vahvuudet, taidot ja ta 14.5.2020
Pilotin syksy käynnistyi orientoivilla viikoilla Yhdessä oppimisen –pilotin ensimmäinen kokonainen lukuvuosi käynnistyi elokuussa, kun uudet ja jatkavat opiskelijat palasivat kesälomilta takaisin 17.10.2019
Draft-yrittäjyysohjelmasta potkua yrityksen alkutaipaleelle! Arja Kirjavainen opiskeli Savon ammattiopistossa yrittäjyyden ammattitutkinnon ja haki mukaan Draft Program® -yrittäj 5.6.2023