Kuka rakastaa arvioitavana olemista?

Hierojan ammattitutkinto koostuu neljästä tutkinnon osasta. Siispä koko tutkinnon suorittaja panee itsensä ja koko osaamisensa likoon neljä kertaa tutkintokoulutuksen aikana neljässä ei näytössä. Järki sanoo, etttä eihän siinä mitään, teen mitä osaan. Valmistatuessani näyttöön kertaan vielä kaiken oppimani ja osaamiseni varmistuu. Saan arvioijilta rakentavaa palautetta, joka auttaa minua kehittymään työssäni. Ja kun kaikki näytöt on hyväksytysti suoritettu, saan tutkintotodistuksen, jonka voin hyvillä mielin yritykseni seinälle laittaa. Osaamiseni on asiantuntijoiden voimin hyväksy havaittu. Mutta asia ei ole aina niin yksinkertainen, kun tunteet tulevat kuvaan mukaan.  Kun arvioija, olipa hän sitten opettaja tai työelämän edustaja, astuu sisään hoitotilaan, tapahtuu ihan kummallisia asioita. Kaikki tieto katoaa päästä, kädet alkavat täristä ja hieronnan rytmi sotkeutuu niin, että asiakaskin sen huomaa.  Hikipisarat kohoavat otsalle ja kieli menee solmuun, ettei saa sanaa suustaan. Itsestä tuntuu, että kaikki mistään ei tule mitään. Arvioijat ovat kuitenkin asiansa osaavia, ja he kaivavat osaamisen esiin kaiken jännityksen takaa. Jos ei nyt ihan saman tien, niin vähitellen kuitenkin. Onneksi osaamisen osoittaminen ei ole kiinni yhdestä ainoasta hoitotilanteesta. Kun hoitotilanteita on useita, voi pahinkin jännittäjä onnistua hyvin. Niinkuin kävi nytkin, hierojana toimimisen näytössä.