Perus työpäivä

moikka!

Saamme työskenellä oikeastaan eniten ruoka- ja vaatepuolella, joten voisimme kertoa juuri näiden puolien perustyöpäivästämme. 

vaatepuolella yleensä katsomme, että kaikki paikat näyttää siisteiltä ja vaatteet ovat suunnilleen kokojärjestyksessä. Olemme usein myös sovituskopeilla, missä autamme asiakkaita tuomalla esim. lisää kokoja. Viemme myös sovituskopeille jätetyt vaatteet paikoilleen. Puramme mös kuormaa niinä päivinä kun sitä tulee, eli haemme vaatteita, koruja tai kosmetiikkaa varastolta ja viemme tuotteet oikeille paikoille. 

Ruokapuolella päätehtäviimme kuuluu viedä varastolta tuotteita myymälään eli oikeastaan täydentää vain hyllyjä. Joskus autamme myös muita työntekijöitä etsimään pian vanhaksi meneviä tuotteita ja laitamme ne alennusmyyntiin. 

Tottakai kaikilla osastoilla autamme asiakkaita parhaamme mukaan muiden työtehtävien ohella! 

Samalta kirjoittajalta