Savon koulutuskuntayhtymän ja Savonian yhteiseen rakennusinvestointiin noin 70 milj. euroa

10.4.2017

Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon koulutuskuntayhtymä ovat valmistelleet Savilahden oppilaitoskiinteistöjen sijoitusvaihtoehtoja. Käydyissä toimitilatarkasteluissa ja neuvotteluissa eri osapuolten kanssa on päädytty vaihtoehtoon, jossa Savonia ja Savon koulutuskuntayhtymä esittävät ostotarjouksen tutkimuskeskus Neulasen kiinteistöistä ja tontista. 

Ratkaisu vahvistaa Kuopion aluetta vahvana osaamiskeskittymänä ja antaa koko Pohjois-Savon työ- ja elinkeinoelämälle vahvan tuen kilpailukyvyn rakentamiseen. Tutkimuskeskus Neulasen kauppa on Savonian ja Savon koulutuskuntayhtymän strategisten tavoitteiden mukainen ja tukee aluekehitysvaikuttavuutta koko vaikuttavuusalueellaan.  Se on myös valtakunnallisten korkeakoulustrategioiden mukainen tarjoten mahdollisuuden tiivistää korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten monipuolista yhteistyötä. 

Tutkimuskeskus Neulanen sijaitsee keskeisellä kohdalla Savilahdessa.  Tiivis Savonian, Savon koulutuskuntayhtymän, Itä- Suomen yliopiston, tutkimuslaitosten sekä yritysten Savilahden kampusalue on ainutlaatuinen kokonaisuus Suomessa ja kansainvälisesti.

Kiinteistön ja tontin omistaa Senaatti-kiinteistöt. Ostajana toimisi Savonian ja Savon koulutuskuntayhtymän perustama keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Tontille tulisi jatkossa sijoittumaan osa Savonian ja Savon koulutuskuntayhtymän toiminnoista. Tilajaosta ja osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista sovitaan tarkemmin osakassopimuksella ja yhtiöjärjestyksessä.

Tutkimuskeskus Neulasen kauppaan liittyy myös toimintojen mahdollinen sijoittuminen Kuopion kaupungin omistamalle maa-alueelle, joka sijaitsee Neulasen tontin välittömässä läheisyydessä. Sen osalta neuvotteluja jatkaa Savon koulutuskuntayhtymä. Kyseisiin tiloihin tulisi sijoittumaan myös Savonian toimintoja. Lisäksi osa Savonian ja Savon koulutuskuntayhtymän toimintojen sijoittamisesta neuvotellaan Technopoliksen kanssa, jossa Savonialla on jo omistuksessaan ja vuokralla toimitiloja.   

Savilahden alueelle tulevan Savonian ja Sakkyn yhteisen toimitilahankkeen laajuus uudisrakentamisen osalta tulisi kokonaisuudessaan olemaan noin 27.000 m2, joka tarkoittaa laskennallisesti noin 70 miljoonan euron rakennusinvestointia. Investoinnit jakaantuvat seuraavasti:

1) Tontin hankinta, kiinteistövero ja kaupungille maksettava kehittämiskorvaus kiinteistökehityksestä yhteensä noin 7 miljoonaa euroa

2) Uudisrakentamisen ja Neulasen osittaisen purkamisen kustannukset yhteensä noin 63 miljoonaa euroa

Edellä mainituista kustannuksista Savonian osuus tulisi olemaan noin 26 miljoonaa euroa ja Sakkyn osuus noin 45 miljoonaa euroa.

Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa tilojen kalustaminen, väestönsuojatilan hankkiminen luolastosta sekä pysäköinnin järjestäminen. 

Savilahti_havainnekuva

Lisätietoja

Mervi Vidgrén

toimitusjohtaja/rehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

044 785 5001

Heikki Helve

Kuntayhtymän johtaja, Savon koulutuskuntayhtymä

044 785 3050

 

Lue lisää