Savon ammattiopiston Microkadun kampuksella koronatartunta

2.11.2020
Ihminen pesee käsiään.

Savon ammattiopiston liiketalouden opiskelijalla on todettu koronatartunta. Opiskelija opiskelee Microkadun kampuksella Kuopiossa. Opiskelija sai tiedon tartunnasta lauantaina 31.10. Terveysviranomaiset jäljittävät tartunta- ja altistumisketjuja.

Edellisen kerran tartunnan saanut opiskelija on ollut kampuksella keskiviikkona 28.10. Terveysviranomaiset ovat kertoneet meille, ettei taudin olisi pitänyt olla siinä vaiheessa tartuttavassa vaiheessa.

Saamamme tiedon mukaan tartuntatapauksia voi olla useampia, mutta niitä ei ole vahvistettu eikä meillä ole niistä tässä vaiheessa tarpeeksi tietoa.

Varotoimena siirsimme heti 29 opiskelijaa etäopetukseen ja kolme henkilökunnan jäsentä etätöihin. Tämän lisäksi koko liiketalouden Microkadun yksikön opetus siirtyy tiistaista 3.11. alkaen etäopetukseen tämän viikon ajaksi.

Microkadulla opiskelevat opiskelijat ja työskentelevät henkilökunnan jäsenet eivät saa liikkua muilla kampuksilla, eikä muilta kampuksilta vierailla Microkadulla.

Savon ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan opinnot Microkadulla ja kaikki muut opinnot muilla kampuksilla Kuopiossa, Iisalmessa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa jatkuvat normaalisti. Muilla kampuksilla ei ole tullut ilmi koronatartuntoja tai altistumisia.

Pyrimme kaikin tavoin turvaamaan normaalin arjen jatkumisen; turvallisuus ja terveys kuitenkin etusijalla. Olemme olleet ja olemme jatkuvasti yhteydessä terveysviranomaisiin, ja noudatamme myös heiltä saatavaa ohjeistusta. Savon ammattiopiston henkilökunnalla on etätyösuositus niiltä osin, kun toimenkuva sen työntekijälle mahdollistaa.

Lue lisää