Savon ammattiopistolle kiitosta kevään toiminnan sujuvuudesta

7.8.2020

Savon ammattiopisto onnistui sopeuttamaan lähiopetusarjen nopeasti etäopetukseen, joka toimi sujuvasti ja palveli kaikkia osapuolia. Myös tukea arjen sujuvuuteen oli saatavilla. Oppilaitos suoriutui kevään poikkeustilan tuomasta arjesta selkeästi maan keskiarvoa paremmin.

Savon ammattiopisto sai omalta henkilöstöltään sekä opiskelijoiltaan kiitosta kevään 2020 opetusjärjestelyistä. Tämä käy ilmi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tekemästä kyselystä.

Kautta linjan sekä henkilöstön että opiskelijoiden antamat arvosanat olivat selkeästi maan keskiarvoa parempia. Oppilaitoksen henkilökunta oli erityisen tyytyväinen, että työnantaja järjesti mahdollisuuksia työyhteisön yhteisiin palavereihin, ja että etätyön vaatimiin laitteisiin ja ohjelmistoihin tarjottiin laajasti ohjeita ja tukea. Myös opiskelijapalautteen perusteella Savon ammattiopisto onnistui takaamaan valtaosalle riittävät välineet etäopetukseen sekä viestimään heille poikkeusolojen vaikutuksesta opiskeluun.

Tulokset selviävät Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemästä kyselytutkimuksesta, joka koski kevään poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä ja niiden vaikutuksia. Tutkimus lähetettiin suomalaisille koulutuksenjärjestäjille. Kyselyjä oli kaksi, joista toiseen vastasivat opetus- ja ohjaushenkilöstö sekä kuraattorit ja toiseen opiskelijat.

”Haluan kiittää koko meidän henkilökuntaamme! Yhdessä selvisimme haastavastakin tilanteesta. Hyvät kokemukset ja opit on hyvä ottaa uudistamaan toimintaamme ja tehdä niistä toimivia käytäntöjä.”, iloistee Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve.

*** 

Tiivistelmä raportista löytyy Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen -raportista. Ammatillista koulutusta koskeva osuus löytyy sivuilta 31-48. Linkki ohjaa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen sivuille.

Lue lisää